Lisää yhdenvertaisuutta, koulutusta ja resursseja saattohoitoon, tätä vaatii Sairaanhoitajaliitto yhdessä viiden muun Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattijärjestön kanssa. Laadukas saattohoito on oikeus, joka kuuluu meille kaikille. Tavoitteena on herättää kansalaiset, päättäjät ja alan ammattilaiset vaatimaan parempaa saattohoitoa – meille kaikille. Järjestöjen saattohoitokampanjaan on mahdollisuus osallistua #saattohoitopakkaus-tunnisteella.

Sairaanhoitajaliiton kysely vuonna 2017 osoitti, että sairaanhoitajat kokivat saattohoidon toteutuvan heikosti. Lähes kaikki sairaanhoitajat (89%) kokivat, ettei saattohoitoa ole kehitetty riittävästi. Erityisen huolestuttavaa oli vastauksista noussut huoli saattohoidon puutteellisuudesta ja laadun epätasaisuudesta eri puolilla maata. Vastaajat kertoivat, että saattohoitoa koskevat ohjeistukset eivät ole työyksiköissä käytössä, vaikeasti sairaan potilaan hoidon linjauksia ja saattohoitopäätöksiä tehdään liian vähän tai liian myöhään ja suunnitelmat olivat puutteellisia, jolloin potilas päättyi turhaan päivystykseen. Lähes kaikissa vastauksissa nostettiin esiin kivunhoidon puutteellisuus, myös resurssien puute nähtiin ongelmana. Suurin osa sairaanhoitajista koki tarvitsevansa lisäkoulutusta saattohoidosta. Hyväkään lisäkoulutus ei takaa laadukasta saattohoitoa, ellei saattohoitosuositukset ja yhdessä sovitut toimintamallit ole organisaatioissa käytössä.

Hoitotyön ammattilaisina sairaanhoitajat kohtaavat työssään vakavasti sairaita ja kuolevia potilaita, joten inhimillisen kärsimyksen kohtaaminen ja siihen vastaaminen ovat työssä vahvasti läsnä. Sairaanhoitajaliitto pitää tärkeänä kuolevien potilaiden hoitamisessa ammattilaisen asenteen merkitystä. Kuolevan ihmisen persoonan kohtaamisessa on tärkeää pyrkimys kokonaishyvään ja kumppanuuteen. Ammattilaisen tehtävä ei ole opettaa kuolevaa kuolemaan oikein. Sen sijaan ammattilaisia tulisi rohkaista kohtaamaan kuoleva tunteineen samanvertaisena, ymmärtäen että kuolema on tapahtuma, jota ei voi paeta ja ettei sillä ole myöskään kuolevalle ymmärrettävää tarkoitusta.

Parantumattomasti sairaan tai henkeä uhkaavaa sairautta sairastavan ihmisen ja hänen läheisensä aktiivinen, kokonaisvaltainen ja moniammatillinen kohtaaminen ja hoitaminen edellyttävät osaamista. STM:n käynnistämällä EduPal -hankkeella, jossa myös Sairaanhoitajaliitto on mukana, on lähdetty laatimaan osaamiskriteereitä palliatiiviseen hoitoon perustasolta vaativaan erityistasoon saakka. Jatkossa on varmistettava, että ammattilaisilla on mahdollisuus päästä koulutukseen.

 

Kenellekään ei liene epäselvää, että Suomi tarvitsee sote-uudistuksen vaikkakaan se ei tällä hallituskaudella enää toteudu. Väestömme ikääntyy ja palveluntarve kasvaa, mikä aiheuttaa kasvavan paineen rahoitukselle. Yksittäiset kunnat eivät tästä urakasta selviä. Tarvitsemme siis leveämpiä hartioita järjestämään palveluita. Tällä hallituskaudella leveämmiksi hartioiksi haluttiin 18 maakuntaa. Sairaanhoitajaliitto on aikaisemmissa kannanotoissaan tuonut esiin huolensa siitä, että osalla maakunnista on riittämättömät voimavarat ja puutetta järjestämisosaamisessa.

Uudistuksen kärkenä tulee olla perusterveydenhuollon vahvistaminen. Potilaan kannalta on oleellista, että hän pääsee sujuvasti lääkärin ja hoitajan vastaanotoille. Hoitajavastaanottoja lisäämällä parannetaan potilaiden hoitoon pääsyä, nopeutetaan hoidon aloittamista ja mahdollistetaan toiminnan entistä joustavampi ja sujuvampi järjestäminen toimintayksiköissä. Toimivalla perusterveydenhuollolla vähennetään myös erikoissairaanhoidon kustannuksia. Uudistuksella ei pidä vaarantaa jo nyt kustannustehokkaasti toimivaa erikoissairaanhoitoa.

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen tavoitteena on ollut ihmisten hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen, palvelujen yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen sekä kustannusten hillitseminen. On toivottavaa, että uudella hallituskaudella unohdetaan omat poliittiset intohimot ja keskitytään alkuperäisiin tavoitteisiin. Valmistelutyötä on syytä tehdä yli puoluerajojen ja alan ammattilasia kuulemalla ja heidän asiantuntemustaan hyödyntäen. Uudistuksen läpivieminen edellyttää myös vaiheistamista ja vaikuttavuusarviointia.

Eri puolilla Suomea on tehty valtavasti kehittämistyötä ja tämän kehittämistyön jatkumisen turvaaminen ja saatujen kokemusten hyödyntäminen ovat tässä tilanteessa ensiarvoisen tärkeitä.

Opetus- ja kulttuuriministeriö ilmoitti 8.2.2019 julkaistussa tiedotteessaan palauttavansa ammatillisille oppilaitoksille mahdollisuuden jättää valitsematta sellaiset hakijat, jotka ovat selkeästi soveltumattomia toimimaan sosiaali- ja terveysalalla. Tämä on kaivattu uudistus, sillä alalle soveltumattomia on päätynyt suorittamaan sosiaali- ja terveysalan perustutkintoa eli valmistumaan lähihoitajiksi.

Ministeriön tiedotteen mukaan opiskelijaksi ottamisen perusteita koskevaa asetusta muutetaan syksyllä 2019 alkaviin koulutuksiin, niin että pääsy- tai soveltuvuuskoe voi olla karsiva. Eli mikäli hakija saa koulutuksen pääsy- tai soveltuvuuskokeessa nolla pistettä, koulutuksen järjestäjä voi jättää hänet valitsematta.

Oheisen asetusmuutoksen myötä opetus- ja kulttuuriministeriö käynnistää myös yhtenäisen valtakunnallisen soveltuvuuskokeen valmistelun sotealan ammatillisiin koulutuksiin. Valtakunnallisesti yhtenäinen koe vaaditaan, jotta kokeet voidaan muuttaa vastaisuudessa pakollisiksi. Yhtenäinen koe on edellytys soveltuvuuden mahdollisimman vaikuttavalle ja yhtenäiselle arvioinnille.

Yhtenäistä ja tutkittuun tietoon pohjautuvaa valintakoetta tarvitaan myös ammattikorkeakouluvalinnoissa. Ammattikorkeakoulut ovat voineet itse päättää opiskelijavalintakäytännöistään. Esimerkiksi sairaanhoitajakoulutuksen opiskelijavalinnoissa on käytetty psykologisia soveltuvuuskokeita, aineistokokeita, parikeskusteluita, yksilöhaastatteluja, ryhmätilanteita, soveltuvuustestejä, opettajien haastatteluja ja ennakkomateriaaleihin perustuvia kirjallisia tehtäviä ja kirjatenttejä. Kaikilla näillä menetelmillä on pyritty karsimaan pois alalle soveltumattomat. Soveltuvuudesta puuttuu kuitenkin yhtenäinen määritelmä.

Yhtenäistä tutkittuun tietoon, hoitotyön koulutuksen tavoitteisiin, keskeisiin koulutuspoliittisiin kysymyksiin ja tulevaisuusorientaatioon perustuvaan sairaanhoitajakoulutuksen valintakoemenetelmää lähdettiin kehittämään Sairaanhoitajakoulutuksen uuden valintakoemenetelmän kehittäminen (Suvake)-hankkeessa. Hankkeessa ovat olleet mukana Satakunnan, Saimaan, Seinäjoen ja Tampereen ammattikorkeakoulut, Turun yliopiston hoitotieteen laitos, Sairaanhoitajaliitto sekä Opetus- ja kulttuuriministeriö. Hankkeessa kehitetty sähköinen valintakoe mittaa hakijan oppimisvalmiuksia, sosiaalisia valmiuksia sekä uravalinnan varmuutta (Haavisto ym. 2019). Oppimisvalmiudet pitävät sisällään kieli- ja viestintätaidot, matemaattiset taidot ja päätöksentekotaidot. Sosiaaliset valmiudet osiossa mitataan hakijan tunneälyä ja uravalinnan varmuudella arvioidaan hakijan käsitystä sairaanhoitajan työstä. Ensimmäinen valintakoe järjestettiin syksyllä 2016. Alustavat tulokset ovat lupaavia. Valintakoe on otettu käyttöön myös ensihoitaja (AMK)-, kätilö- ja terveydenhoitajakouluvalinnoissa. Valintakoe on tällä hetkellä käytössä kuudessa ammattikorkeakoulussa.

Hallituksen kärkihankerahoituksella on käynnistetty myös valtakunnallinen ammattikorkeakoulujen opiskelijavalintojen kehittämishanke, jossa kehitettään eri alojen yhteisiä opiskelijavalintakäytäntöjä. Hankkeessa on määritelty sosiaali- ja terveysalan koulutuksen osalta keskeiset soveltuvuutta arvioivat sisältöalueet/sisällöt, joita ovat päätöksentekotaidot, kieli- ja viestintätaidot, matemaattiset taidot, eettiset taidot ja tunneälytaidot (Ammattikorkeakoulujen uuden digitaalisen valintakokeen kehittäminen –määrittelyvaiheen tulokset).

Lähteet:

Haavisto, E., Hupli, M., Hahtela, N., Heikkilä, A., Huovila, P., Moisio, E-L., Yli-Koivisto, L, & Talman, K. (2019). Structure and Content of a New Entrance Exam to Select Undergraduate Nursing Students. International Journal of Nursing Education Scholarship. doi:10.1515/ijnes-2018-0008.

Kysyimme syyskuussa sairaanhoitajien tämänhetkisiä mietteitä muun muassa työn mielekkyydestä, henkilöstön riittävyydestä ja työssäjaksamisesta. Kyselyyn vastasi vajaat 3000 julkisessa, yksityisessä ja kolmannen sektorin palveluksessa toimivaa sairaanhoitajaa.

Kyselyn tulokset ovat huolestuttavia. Ne vahvistavat sen viestin, jota sairaanhoitajat ovat työtilanteestaan jo pidemmän aikaa kertoneet. Jatkuvat muutokset uuvuttavat eikä henkilöstön resurssoinnissa ole huomioitu riittävästi potilaiden ja asiakkaiden vaativampaa hoitoisuutta. Sairaanhoitajaista 57 prosenttia koki työn mielekkyyden murentuvan jatkuvien muutosten vuoksi. Kaksi kolmesta sairaanhoitajasta, 61 % lähiesimiehistä ja noin puolet hoitotyön ylimmästä johdosta arvioi työssäjaksamisensa huonoksi tai ajoittain kuormittuneeksi. Kaikista vastaajista kuormittuneimpia olivat nuorimmat, alle 36-vuotiaat sairaanhoitajat 37 % ja lähiesimiehet 82 %. Peräti kaksi kolmasosaa sairaanhoitajista totesi, ettei henkilöstöä ole riittävästi.

Kysynkin, mitä pitää tapahtua, että tilanteen vakavuuteen herätään? Terveydenhuollossa tulisi jatkuvan tehostamisen sijaan panostaa muutoksen johtamiseen ja henkilöstön sitouttamiseen. Jotta unelma-ammattiinsa korkeasti koulutetut sairaanhoitajat sitoutuvat ja ovat innovatiivisia ja tuottavia, tulee heillä olla mahdollisuus tehdä työnsä hyvin. Tulevaisuuden menestyjiä ovat ne organisaatiot, jotka ymmärtävät, että henkilöstö on yrityksen tärkein voimavara, tyytymättömät työntekijät tulevat yritykselle kalliiksi. Uupunut hoitaja on riski myös hoidon laadulle ja potilasturvallisuudelle.

Tilanteen korjaamiseksi tarvitaan nopeita konkreettisia tekoja niin poliittisilta päättäjiltä kuin organisaatioiden johdoiltakin. Olemme lähettäneet tämän viestin sairaanhoitopiirien johtajille, hallintoylihoitajille sekä valtuustojen ja hallitusten puheenjohtajille. Sairaanhoitajaliitto edellyttää, että terveydenhuollon organisaatiossa sairaanhoitajilta tuleva viesti otetaan viimeistään nyt vakavasti ja ryhdytään sen edellyttämiin toimiin!

Työ on parasta ikinä. Tykkään työstäni. Olen unelma-ammatissani. Näin kertoi lähes 1700 sairaanhoitajaa Sairaanhoitajaliiton kyselyssä viime vuoden lopulla. Vastaajat kertoivat työn olevan haasteellista, mielenkiintoista ja monipuolista. Hyvä työyhteisö, työtä ymmärtävä johto, kivat työkaverit ja potilaat tukivat työn mielekkyyttä.

Valitettavasti tämä ei ole koko totuus.

Vastaajat toivat esiin runsaasti myös työn mielekkyyttä heikentäviä seikkoja. Työn mielekkyyttä nakersi kiire ja riittämättömyyden tunne siitä, ettei työtä voi tehdä hyvin. Työmäärä koettiin liian suureksi suhteessa henkilöstömäärään ja tämän vuoksi esimerkiksi ruoka- ja kahvitaukoja ei ehditty pitämään. Vastaajat kokivat työn fyysisen ja psyykkisen kuorman isoksi. Etenkin pienten lasten vanhemmat kokivat huonoa omaatuntoa siitä, että olivat työvuorojen jälkeen niin uupuneita, etteivät jaksaneet leikkiä lastensa kanssa tai olla muutoin läsnä perheen kanssa. Uupumusta lisäsi muun muassa sijaisten puuttumisesta johtuva toistuva tai jatkuva joustaminen ja ylitöiden tekeminen. Ylitöiden vuoksi työstä ei ehditty palautumaan, mikä puolestaan lisäsi sairauspoissaolojen määrää.

Työnteon mielekkyyttä haittasi myös organisaation hierarkkisuus ja huono johtaminen. Huono työilmapiiri lisäsi lähtöaikeita työpaikasta. Esimerkiksi maistereiksi kouluttautuneet sairaanhoitajat kokivat turhauttavaksi sen, etteivät he voineet hyödyntää työssään saamaansa lisäkoulutusta. Sairaanhoitajien vastauksissa nousi toistuvasti esiin myös arvostuksen puute. Eniten työn mielekkyyttä söi kuitenkin surkea palkka suhteessa työn vaativuuteen.

Sairaanhoitajien palaute on otettava vihdoinkin vakavasti, sillä uupuneet sairaanhoitajat ovat riski potilasturvallisuudelle. Suomen terveydenhuollolle koituu vielä suurempi riski, jos koulutetut sairaanhoitajat päättävät uupuessaan sankoin joukoin jättää alan tai lähteä parempien työolojen perässä ulkomaille.

Kansalaisille suunnatuissa ammattien arvostuskyselyissä sairaanhoitajat nousevat ammattien kärkipäähän. Eikä mikään ihme, sillä sairaanhoitajat ovat korkeasti koulutettuja hoitotyön ammattilaisia, joiden apua meistä jokainen jossain vaiheessa elämäänsä tarvitsee. Sairaanhoitajia muistetaan myös poliittisissa puheissa, mutta palkanmaksuun asti arvostus ei ikävä kyllä konkretisoidu.

Sairaanhoitajien koulutus tapahtuu ammattikorkeakouluissa, kestää kolme ja puoli vuotta ja on laajuudeltaan 210 opintopistettä. Suomessa myös kätilöt, terveydenhoitajat ja ammattikorkeakoulun käyneet ensihoitajat saavat sairaanhoitajan pätevyyden. Työ on itsenäistä ja vastuullista perustuen omaan tieteenalaansa. Työssään sairaanhoitajat edistävät ja ylläpitävät terveyttä, ehkäisevät ja hoitavat sairauksia sekä lievittävät kärsimystä.

Sairaanhoitajat ovat noin 80 000 työllisen määrällä suuri sosiaali- ja terveydenhuollon ammattiryhmä. Suurena ammattiryhmänä sairaanhoitajien työpanoksella ja osaamistasolla on merkittävä vaikutus väestön hyvinvointiin, kansanterveysongelmien ehkäisyyn, palveluiden saatavuuteen, hoitoon pääsyyn, hoidon laatuun ja toiminnan sujuvuuteen. Sairaanhoitajat ovat avainasemassa myös palveluohjauksen toteuttamisessa ja asiakaslähtöisen palvelukokonaisuuden yhteensovittamisessa palveluiden rajapinnoissa. Koulutettu ja motivoitunut sairaanhoitaja on voimavara, jonka työpanosta optimaalisesti hyödyntämällä parannetaan koko palvelujärjestelmän kustannustehokkuutta.

Toistaiseksi ala on vetovoimainen, mutta yhä useampi sairaanhoitaja on ilmoittanut harkitsevansa alan vaihtoa huonojen työolojen ja huonon palkkauksen vuoksi. Sairaanhoitajien henkilöstövaje on kasvanut viime vuosina ja hoitajapulan ennustetaan kasvavan tulevaisuudessa. Harmittavan usein sairaanhoitajien työn merkitys huomataan vasta kun on jo liian myöhäistä. Näin on käynyt muun muassa Ruotsissa, jossa sairaanhoitajista on jo huutava pula.

Nyt käytävissä palkkaneuvotteluissa tehdään arvovalintoja. Juhlapuheita on pidetty jo aivan tarpeeksi, nyt on aika maksaa ammattitaidolle ja vastuulliselle työlle niiden ansaitsema korvaus.

Tuorein selvityksemme sairaanhoitajien työtehtävistä paljasti, että sairaanhoitajat tekevät paljon muille ammattiryhmille kuten laitoshuoltajille, osastosihteereille, lähihoitajille ja lääkäreille kuuluvia tehtäviä. Tämä olisi ymmärrettävää tai jopa hyväksyttävää, jos se olisi arkipäivää vain silloin tällöin, mutta ei enää, kun se on viikoittaista tai jopa päivittäistä. Kyselyn tulokset osoittavat, että työnjako ei kaikkialla toimi.

On vaarallista ja kestämätöntä, että sairaanhoitajat tekevät vääriä töitä, sillä se on aina pois varsinaisesta potilastyöstä. Kyselyyn vastanneista 90 prosenttia ilmoitti, ettei ehdi tekemään työtään laadukkaasti ja turvallisesti työajalla. Kuormitusta aiheutti erityisesti työmäärä ja henkilöstön riittämättömyys. Pahimmillaan hallitsemattomalla työnjaolla vaarannetaan potilasturvallisuus. Onko roskien vieminen, siivoaminen ja jopa lumenluonti sairaanhoitajille järkevää työajan käyttöä?

On myös arveluttavaa laittaa sairaanhoitajat hoitamaan tehtäviä, joihin heillä ei ole juridisesti oikeutta, sillä virheen sattuessa sairaanhoitaja joutuu asiasta vastuuseen. Tämä on vakava asia sairaanhoitajan oikeusturvan kannalta. Kyselymme mukaan näitä tehtäviä olivat lääkärille kuuluvat tehtävät kuten lähetteet, lääkelistojen päivittäminen ja laboratoriotulosten tulkinta. Oman oikeusturvan kannalta sairaanhoitajan pitää itse tietää omat ammatilliset oikeudet ja vastuut, mutta erityisen tärkeää on, että hoitotyön johto ei salli tämäntyyppistä toimintaa.

Työnjakoa on kehitetty ja kehitetään myös hallitusti, ja tätä myös Sairaanhoitajaliitto kannattaa. Sote-uudistus tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden kehittää rohkeasti uudenlaista, tarkoituksenmukaista työnjakoa ja tehtävänkuvia. On täysin eri asia kehittää työnjakoa hallitusti, jolloin varmistetaan riittävä täydennyskoulutus, mahdollisuus konsultoida muita ammattilaisia sekä tehtävän vaativuuden mukainen palkkaus. Tästä esimerkkinä sairaanhoitajien rajattu lääkkeenmääräämisoikeus. Tällöinkään sairaanhoitajasta ei tule mini-lääkäriä vaan maxi-sairaanhoitaja, joka pystyy entistä kokonaisvaltaisemmin hoitamaan potilaita.

Lainsäädäntömme mahdollistaa tarkoituksenmukaisen ja asiakaslähtöisen työnjaon kehittämisen terveydenhuollon ammattihenkilöiden välillä. Onko meillä tähän tahtoa vai kaivaudummeko ammatillisiin poteroihimme? Kehittämisen tulee olla hallittua potilasturvallisuuden ja terveydenhuollon ammattilaisten oikeusturvan varmistamiseksi. Hallittu työnjako edellyttää eri ammattiryhmien työn tuntemusta ja tunnustamista, sekä johdon sitoutumista. Hallitulla ja mielekkäällä työnjaolla voimme vaikuttaa hoidon ja palvelun tuloksellisuuteen, asiakastyytyväisyyteen sekä henkilöstön työhyvinvointiin.

Lausuntokierros hallituksen esitykseen rajatun lääkkeenmääräämisoikeuden säädösmuutosehdotuksista keskeytettiin vain hetki sen jälkeen, kun se oli tullut laajalle lausuntokierrokselle lokakuussa. Tilanne on poikkeuksellinen. Ovatko rajatun lääkkeenmääräämisoikeuden omaavat sairaanhoitajat, joilla on tarvittava lisäkoulutus ja vastaavan lääkärin määräys, niin suuri uhka, että tällainen keino oli otettava käyttöön? Kenelle he ovat uhka? Eivät ainakaan potilaille, sillä rajatusta lääkkeenmääräämisestä saadut kansalliset ja kansainväliset kokemukset osoittavat, että sairaanhoitajien lääkkeenmäärääminen on turvallista ja laadukasta. Sairaanhoitajien lääkkeenmääräämisoikeuden käytännöt eivät poikkea merkittävästi lääkäreiden käytännöistä, myös hoitotulokset ovat olleet samoja tai parempia kuin lääkäreillä. Lisäkoulutuksen (45op.) käyneet sairaanhoitajat ovat suorittaneet samat farmakologian opinnot ja tentin kuin lääketieteen opiskelijat. Lisäksi heillä on koulutukseen hakeutuessaan jo vankka työkokemus.

Suuressa osassa OECD-maita on käynnissä reformeja, joiden myötä sairaanhoitajan roolia laajennetaan. Tavallisimmat syyt rajatun lääkkeenmääräämisoikeuden laajentamiselle maailmalla ovat olleet potilaiden hoitoon pääsyn parantaminen, potilasohjauksen merkityksen huomioiminen hoitoon sitoutumisessa sekä omahoidossa, kustannusvaikuttavuuden parantaminen ja lääkityksen turvaaminen erityisesti maaseudulla ja syrjäisillä alueilla. Toimintaa on perusteltu myös terveydenhuollon ammattilaisten osaamisen paremmalla hyödyntämisellä ja entistä joustavamman tiimityöskentelyn parantamisella. Sosiaali- ja terveydenhuollon työnjaon keskeisimpänä tavoitteena pitäisi olla väestön terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen ja parantamiseen vastaaminen.

Mikä tekee suomalaisesta terveydenhuollosta niin erityisen, ettei rajattua lääkkeenmääräämistä voitaisi laajentaa myös Suomessa? Osa kritiikistä on liittynyt koulutuksen korkeaan hintaan ja siitä saatuun kustannushyötyyn. Hinnasta huolimatta työnantajat ovat kuitenkin lähettäneet sairaanhoitajia koulutukseen, joten siitä saatava hyöty on organisaatioissa tunnistettu. Toimintamallin leviäminen edellyttääkin hyvää yhteistyötä terveyskeskusten ja yhteispäivystysten lääkäreiden kanssa. Toimintamallin leviäminen edellyttää myös rajatun lääkkeenmääräämisoikeuden omaavan sairaanhoitajan työnkuvan laajamittaista hyödyntämistä. Rajatun lääkkeenmääräämisoikeuden laajentamista vastustavat eivät ole nähneet toimintaa kuitenkaan tarkoituksenmukaisena perustellen sitä vähäisellä valmistuneiden määrällä (200 sairaanhoitajaa). Tämän hetkinen oikea luku Valviran rekisterissä on 308, keväällä 2018 valmistuneita tulee olemaan 399 sairaanhoitajaa. Vaikuttavuusarvioinneissa tulee käyttää oikeita faktoja, sillä nyt tehdyissä arvioinneissa on käytetty virheellisiä lukuja muun muassa palkka- ja työaikatiedoissa.

Väestön ikääntyessä ja pitkäaikaissairaiden lisääntyessä sairaanhoitajien rooli ja merkitys tulee kasvamaan. Sairaanhoitajilla on merkittävä rooli potilaan omahoitoon valmentamisessa. Pitkäaikaissairaan potilaan hoidossa tutulla sairaanhoitajalla ja säännöllisellä seurannalla voidaan saada hyviä tuloksia ja myös välttää turhia lähetteitä erikoissairaanhoitoon. Lääkkeitä määräävien sairaanhoitajien osaamista tulee hyödyntää myös tulevaisuuden digi-, etä- ja suoran valinnan palveluissa. Sekä Virtuaalisairaalan että ODA-hankkeen pohjalta voidaan todeta, että sairaanhoitajien rooli palvelujärjestelmässä kasvaa digitalisaation ja digitaalisten vastaanottojen myötä. Mahdollisuus hyödyntää lääkkeenmääräämisoikeutta etäpalveluissa laajentaisi sairaanhoitajan toimintamahdollisuuksia ja edelleen sujuvoittaisi potilaan hoitopolkua tietyissä tilanteissa.

Sote-uudistuksella haetaan kustannusten hillintää. Hallituksen esityksessä rajatun lääkkeenmääräämisoikeuden laajentamisesta puhutaan pienestä säädösten laajentamisesta, jolla saataisiin suuremmat hyödyt palvelujärjestelmässä. Jäämme odottamaan uutta lausuntokierrosta.

Minulla oli viime viikolla mahdollisuus tutustua Ruotsin sosiaali- ja terveydenhuoltoon yhdessä suomalaisten hallintoylihoitajien kanssa. Matkoilta on tapana tuoda tuliaisia. Tältä reissulta tuliaiseksi haluaisin tuoda meille Person Centred Care -mallin, joka nousi esiin sekä hoitohenkilökunnan että lääkäreiden puheissa. Ajattelumalli on nostettu keskiöön myös ruotsalaisessa hoitotyön lähijohtamiskoulutuksessa, johtamisessa keskitytään inhimillisen työn johtamiseen. Person Centred Care tarkoittaa ihmislähtöistä hoitoa, joka näkyy henkilökunnan ajattelutavassa ja toiminnassa. Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita käyttävä henkilö ja hänen perheensä ovat keskiössä, ihminen nähdään oman hoitonsa asiantuntijana ja tasavertaisena kumppanina. Hoidossa huomioidaan ihmisten tarpeet, arvot, perhetilanteet, sosiaaliset olosuhteet ja elämäntyyli. Malli on monille jo tuttu, mutta rohkenen väittää, ettei se kuitenkaan elä vahvana arjessamme.

Erityisen innostavaa oli myös kuulla Katri Mannisen esitelmä Karolinskassa toimivasta opiskelijavetoisesta infektio-osastosta. Osaston pedagoginen lähtökohta on potilaskeskeisyys, vertaisoppiminen ja ohjaajatiimin työskentely. Tällä osastolla opiskelijat ovat oppimisensa omistajia eivät kohteita. Opiskelijat, potilaat ja sairaanhoitajat viihtyvät tällä osastolla. Kutsumme Katrin tuleville Sairaanhoitajapäiville luennoimaan.

Kaikkialla asiat eivät olleet kuitenkaan yhtä hyvin kuin tuolla infektio-osastolla. Useissa puheenvuoroissa tuotiin esiin Ruotsia vaivaava sairaanhoitajapula. Pulasta johtuen potilaspaikkoja ja jopa kokonaisia osastoja on jouduttu sulkemaan. Sairaanhoitajat ovat vaihtaneet alaa turhauduttuaan työoloihin ja työmäärään. Hoitajien kato synnyttää helposti itseään ruokkivan kierteen. Kokeneiden hoitajien sijaan työvuoroissa saattaa olla vain vähäisen työkokemuksen omaava kollega, jolloin vastuu kasautuu ja se koetaan liian suureksi. Sairaanhoitajapulaa yritetään ratkaista muun muassa palkkauksella ja työaikoja muuttamalla.

Matkamme yksi tärkeimmistä aiheista oli tutustuminen Ruotsin valinnanvapauskokemuksiin. Tukholman alueella 60-69 % perusterveydenhuollosta on yksityisten tarjoamaa. Palvelut ovat pitkälti perhelääkärivetoisia palveluita, jossa lääkäri on palkannut tiimiinsä 1-2 sairaanhoitajaa. Toisin kuin Suomessa, uudistuksella ei ole tavoiteltu kustannusten hillintää, kulut ovatkin nousseet huimasti.

Matkan aikana meille esiteltiin juuri ilmestynyt raportti Vårdval 10 år – Vad vet ni om dess effekter, jossa kymmenen vuotisesta valinnanvapauskokemuksesta todetaan, että hoidon saatavuus on parantunut, jonot ovat lyhentyneet, terveydenhuollon toimijat ovat monipuolistuneet, valintamahdollisuudet ovat lisääntyneet ja asenteet terveydenhuollon toimijoiden keskuudessa ovat muuttuneet – potilaita halutaan tavata ja keskittyä siihen mikä on potilaan kannalta tärkeää.

Samanaikaisesti valinnanvapaudessa on kuitenkin yhä useita haasteita, kuten käyntimäärien kasvaminen odotettua enemmän. Kaikki käynnit ja toimenpiteet eivät aina välttämättä perustu potilaiden todellisiin tarpeisiin. Haasteena on myös palveluiden saatavuuden alueelliset erot. Itsenäisten yrittäjien myötä järjestelmällä on rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa tarjontaan ja palvelun tarjoajien maantieteelliseen sijoittautumiseen. Ongelmallisena nähdään myös ennalta määritelty hintataso. Kiinteisiin hintoihin ei kilpailu pure ja hintojen lasku muutoin on vaikeaa. Raportissa pohditaan, onko nykyinen hintataso joissakin tapauksissa liian korkea.

Raportissa esiteltiin myös lukuisia toimenpiteitä terveydenhuollon parantamiseksi. Esiin nousi muun muassa hoitomuotojen ja sopimusten tehokkaampi ja selkeämpi kategorisointi, vastuiden selkeyttäminen, kustannusvastuun lisääminen, seurannan tehostaminen ja hinnoittelumallien kehittäminen.

Suomessa valinnanvapauslainsäädäntö on tulossa uudelle lausuntokierrokselle. Toivottavaa on, että Ruotsin valinnanvapausmallin kokemuksia osataan hyödyntää ja meille luodaan aidosti moniammatillinen ja kustannustehokas malli valinnanvapauteen.

Helsingin Sanomat kirjoitti (21.8.2017) ministeriön esittävän sairaanhoitajien rajatun lääkkeenmääräämisoikeuden laajentamista, mutta Lääkäriliiton vastustavan tätä kehitystä. Vastustus tuntuu periaatteelliselta, sillä asiasta saadut kokemukset ja tutkimusnäyttö puhuvat toista. Kansalliset ja kansainväliset pitkän aikavälin tutkimukset osoittavat, että sairaanhoitajan rajattuun lääkemäärämäisoikeuteen ovat tyytyväisiä sairaanhoitajat itse, lääkärit ja ennen kaikkea terveydenhuollon asiakkaat. Sairaanhoitajien rajatun lääkkeenmääräämisoikeuden suurin hyöty on potilaiden nopeampi hoitoon pääsy, odottamisen vähentyminen sekä hoitosuhteiden muodostuminen entistä kokonaisvaltaisimmiksi. Nämä ovat myös vastaus sote-uudistuksessa asetettuihin tavoitteisiin.

Suomessa sairaanhoitajat, kätilöt ja terveydenhoitajat ovat saaneet määrätä lääkkeitä heinäkuusta 2012 alkaen. Kaikki lisäkoulutuksen läpäisseet ja oikeuden saaneet hoitajat työskentelevät kuntasektorilla. Koulutuksella on haluttu parantaa lääkäripulasta kärsivän julkisen terveydenhuollon palveluita. Sairaanhoitajien rajatulla lääkkeenmääräämisoikeudella on mahdollista saavuttaa merkittävää terveyshyötyä. Laskelmien mukaan perusterveydenhuollon hoitaja-vastaanottojen lisäämisellä nykyisestä 47 prosentista 55 prosenttiin voitaisiin säästää vuosittain 100 miljoonaa euroa.

STM:n rajatun lääkkeenmääräämislausuntoyhteenvedossa (STM114:00/2012) todetaan, että vastaajista 84 prosenttia kannatti ehdotusta kauppanimellä määräämisestä ja noin kolme neljäsosaa ehdotuksia mahdollisuudesta ottaa sairaanhoitajan lääkkeenmäärääminen käyttöön julkisessa erikoissairaanhoidossa ja julkisen sektorin ostopalveluissa. Vastaajista noin 70-90 prosenttia kannatti ehdotuksia lisätä uusia lääkkeitä sairaanhoitajan jatkettavissa oleviin lääkkeisiin.

Kansainvälisien tutkimuksien mukaan sairaanhoitajat ovat tarkkoja lääkkeitä määrätessään. Ne osoittavat, että sairaanhoitajien vastaanottoihin käytetään enemmän aikaa potilasta kohti verrattaessa lääkäreitä ja sairaanhoitajia. Sairaanhoitajilla on hyvät valmiudet kartoittaa kokonaistilannetta potilaan kanssa oikean hoitomuodon löytämiseen. Sairaanhoitajat myös käyttävät enemmän lääkkeettömiä hoitokeinoja. Tutkimusten mukaan sairaanhoitajien hoitamat potilaat ovat tyytyväisiä hoitoonsa ja hoito on laadukasta ja turvallista.

Jotta lääkkeenmääräämiskoulutus ministeriön ehdotuksen mukaan toivotulla tavalla laajenee, tulee ratkaista koulutuksen maksuun liittyvät kysymykset sekä maksaa koulutuksen käyneille työn vaatimusten mukaista palkkaa.