Kysyimme syyskuussa sairaanhoitajien tämänhetkisiä mietteitä muun muassa työn mielekkyydestä, henkilöstön riittävyydestä ja työssäjaksamisesta. Kyselyyn vastasi vajaat 3000 julkisessa, yksityisessä ja kolmannen sektorin palveluksessa toimivaa sairaanhoitajaa.

Kyselyn tulokset ovat huolestuttavia. Ne vahvistavat sen viestin, jota sairaanhoitajat ovat työtilanteestaan jo pidemmän aikaa kertoneet. Jatkuvat muutokset uuvuttavat eikä henkilöstön resurssoinnissa ole huomioitu riittävästi potilaiden ja asiakkaiden vaativampaa hoitoisuutta. Sairaanhoitajaista 57 prosenttia koki työn mielekkyyden murentuvan jatkuvien muutosten vuoksi. Kaksi kolmesta sairaanhoitajasta, 61 % lähiesimiehistä ja noin puolet hoitotyön ylimmästä johdosta arvioi työssäjaksamisensa huonoksi tai ajoittain kuormittuneeksi. Kaikista vastaajista kuormittuneimpia olivat nuorimmat, alle 36-vuotiaat sairaanhoitajat 37 % ja lähiesimiehet 82 %. Peräti kaksi kolmasosaa sairaanhoitajista totesi, ettei henkilöstöä ole riittävästi.

Kysynkin, mitä pitää tapahtua, että tilanteen vakavuuteen herätään? Terveydenhuollossa tulisi jatkuvan tehostamisen sijaan panostaa muutoksen johtamiseen ja henkilöstön sitouttamiseen. Jotta unelma-ammattiinsa korkeasti koulutetut sairaanhoitajat sitoutuvat ja ovat innovatiivisia ja tuottavia, tulee heillä olla mahdollisuus tehdä työnsä hyvin. Tulevaisuuden menestyjiä ovat ne organisaatiot, jotka ymmärtävät, että henkilöstö on yrityksen tärkein voimavara, tyytymättömät työntekijät tulevat yritykselle kalliiksi. Uupunut hoitaja on riski myös hoidon laadulle ja potilasturvallisuudelle.

Tilanteen korjaamiseksi tarvitaan nopeita konkreettisia tekoja niin poliittisilta päättäjiltä kuin organisaatioiden johdoiltakin. Olemme lähettäneet tämän viestin sairaanhoitopiirien johtajille, hallintoylihoitajille sekä valtuustojen ja hallitusten puheenjohtajille. Sairaanhoitajaliitto edellyttää, että terveydenhuollon organisaatiossa sairaanhoitajilta tuleva viesti otetaan viimeistään nyt vakavasti ja ryhdytään sen edellyttämiin toimiin!

Työ on parasta ikinä. Tykkään työstäni. Olen unelma-ammatissani. Näin kertoi lähes 1700 sairaanhoitajaa Sairaanhoitajaliiton kyselyssä viime vuoden lopulla. Vastaajat kertoivat työn olevan haasteellista, mielenkiintoista ja monipuolista. Hyvä työyhteisö, työtä ymmärtävä johto, kivat työkaverit ja potilaat tukivat työn mielekkyyttä.

Valitettavasti tämä ei ole koko totuus.

Vastaajat toivat esiin runsaasti myös työn mielekkyyttä heikentäviä seikkoja. Työn mielekkyyttä nakersi kiire ja riittämättömyyden tunne siitä, ettei työtä voi tehdä hyvin. Työmäärä koettiin liian suureksi suhteessa henkilöstömäärään ja tämän vuoksi esimerkiksi ruoka- ja kahvitaukoja ei ehditty pitämään. Vastaajat kokivat työn fyysisen ja psyykkisen kuorman isoksi. Etenkin pienten lasten vanhemmat kokivat huonoa omaatuntoa siitä, että olivat työvuorojen jälkeen niin uupuneita, etteivät jaksaneet leikkiä lastensa kanssa tai olla muutoin läsnä perheen kanssa. Uupumusta lisäsi muun muassa sijaisten puuttumisesta johtuva toistuva tai jatkuva joustaminen ja ylitöiden tekeminen. Ylitöiden vuoksi työstä ei ehditty palautumaan, mikä puolestaan lisäsi sairauspoissaolojen määrää.

Työnteon mielekkyyttä haittasi myös organisaation hierarkkisuus ja huono johtaminen. Huono työilmapiiri lisäsi lähtöaikeita työpaikasta. Esimerkiksi maistereiksi kouluttautuneet sairaanhoitajat kokivat turhauttavaksi sen, etteivät he voineet hyödyntää työssään saamaansa lisäkoulutusta. Sairaanhoitajien vastauksissa nousi toistuvasti esiin myös arvostuksen puute. Eniten työn mielekkyyttä söi kuitenkin surkea palkka suhteessa työn vaativuuteen.

Sairaanhoitajien palaute on otettava vihdoinkin vakavasti, sillä uupuneet sairaanhoitajat ovat riski potilasturvallisuudelle. Suomen terveydenhuollolle koituu vielä suurempi riski, jos koulutetut sairaanhoitajat päättävät uupuessaan sankoin joukoin jättää alan tai lähteä parempien työolojen perässä ulkomaille.

Kansalaisille suunnatuissa ammattien arvostuskyselyissä sairaanhoitajat nousevat ammattien kärkipäähän. Eikä mikään ihme, sillä sairaanhoitajat ovat korkeasti koulutettuja hoitotyön ammattilaisia, joiden apua meistä jokainen jossain vaiheessa elämäänsä tarvitsee. Sairaanhoitajia muistetaan myös poliittisissa puheissa, mutta palkanmaksuun asti arvostus ei ikävä kyllä konkretisoidu.

Sairaanhoitajien koulutus tapahtuu ammattikorkeakouluissa, kestää kolme ja puoli vuotta ja on laajuudeltaan 210 opintopistettä. Suomessa myös kätilöt, terveydenhoitajat ja ammattikorkeakoulun käyneet ensihoitajat saavat sairaanhoitajan pätevyyden. Työ on itsenäistä ja vastuullista perustuen omaan tieteenalaansa. Työssään sairaanhoitajat edistävät ja ylläpitävät terveyttä, ehkäisevät ja hoitavat sairauksia sekä lievittävät kärsimystä.

Sairaanhoitajat ovat noin 80 000 työllisen määrällä suuri sosiaali- ja terveydenhuollon ammattiryhmä. Suurena ammattiryhmänä sairaanhoitajien työpanoksella ja osaamistasolla on merkittävä vaikutus väestön hyvinvointiin, kansanterveysongelmien ehkäisyyn, palveluiden saatavuuteen, hoitoon pääsyyn, hoidon laatuun ja toiminnan sujuvuuteen. Sairaanhoitajat ovat avainasemassa myös palveluohjauksen toteuttamisessa ja asiakaslähtöisen palvelukokonaisuuden yhteensovittamisessa palveluiden rajapinnoissa. Koulutettu ja motivoitunut sairaanhoitaja on voimavara, jonka työpanosta optimaalisesti hyödyntämällä parannetaan koko palvelujärjestelmän kustannustehokkuutta.

Toistaiseksi ala on vetovoimainen, mutta yhä useampi sairaanhoitaja on ilmoittanut harkitsevansa alan vaihtoa huonojen työolojen ja huonon palkkauksen vuoksi. Sairaanhoitajien henkilöstövaje on kasvanut viime vuosina ja hoitajapulan ennustetaan kasvavan tulevaisuudessa. Harmittavan usein sairaanhoitajien työn merkitys huomataan vasta kun on jo liian myöhäistä. Näin on käynyt muun muassa Ruotsissa, jossa sairaanhoitajista on jo huutava pula.

Nyt käytävissä palkkaneuvotteluissa tehdään arvovalintoja. Juhlapuheita on pidetty jo aivan tarpeeksi, nyt on aika maksaa ammattitaidolle ja vastuulliselle työlle niiden ansaitsema korvaus.

Tuorein selvityksemme sairaanhoitajien työtehtävistä paljasti, että sairaanhoitajat tekevät paljon muille ammattiryhmille kuten laitoshuoltajille, osastosihteereille, lähihoitajille ja lääkäreille kuuluvia tehtäviä. Tämä olisi ymmärrettävää tai jopa hyväksyttävää, jos se olisi arkipäivää vain silloin tällöin, mutta ei enää, kun se on viikoittaista tai jopa päivittäistä. Kyselyn tulokset osoittavat, että työnjako ei kaikkialla toimi.

On vaarallista ja kestämätöntä, että sairaanhoitajat tekevät vääriä töitä, sillä se on aina pois varsinaisesta potilastyöstä. Kyselyyn vastanneista 90 prosenttia ilmoitti, ettei ehdi tekemään työtään laadukkaasti ja turvallisesti työajalla. Kuormitusta aiheutti erityisesti työmäärä ja henkilöstön riittämättömyys. Pahimmillaan hallitsemattomalla työnjaolla vaarannetaan potilasturvallisuus. Onko roskien vieminen, siivoaminen ja jopa lumenluonti sairaanhoitajille järkevää työajan käyttöä?

On myös arveluttavaa laittaa sairaanhoitajat hoitamaan tehtäviä, joihin heillä ei ole juridisesti oikeutta, sillä virheen sattuessa sairaanhoitaja joutuu asiasta vastuuseen. Tämä on vakava asia sairaanhoitajan oikeusturvan kannalta. Kyselymme mukaan näitä tehtäviä olivat lääkärille kuuluvat tehtävät kuten lähetteet, lääkelistojen päivittäminen ja laboratoriotulosten tulkinta. Oman oikeusturvan kannalta sairaanhoitajan pitää itse tietää omat ammatilliset oikeudet ja vastuut, mutta erityisen tärkeää on, että hoitotyön johto ei salli tämäntyyppistä toimintaa.

Työnjakoa on kehitetty ja kehitetään myös hallitusti, ja tätä myös Sairaanhoitajaliitto kannattaa. Sote-uudistus tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden kehittää rohkeasti uudenlaista, tarkoituksenmukaista työnjakoa ja tehtävänkuvia. On täysin eri asia kehittää työnjakoa hallitusti, jolloin varmistetaan riittävä täydennyskoulutus, mahdollisuus konsultoida muita ammattilaisia sekä tehtävän vaativuuden mukainen palkkaus. Tästä esimerkkinä sairaanhoitajien rajattu lääkkeenmääräämisoikeus. Tällöinkään sairaanhoitajasta ei tule mini-lääkäriä vaan maxi-sairaanhoitaja, joka pystyy entistä kokonaisvaltaisemmin hoitamaan potilaita.

Lainsäädäntömme mahdollistaa tarkoituksenmukaisen ja asiakaslähtöisen työnjaon kehittämisen terveydenhuollon ammattihenkilöiden välillä. Onko meillä tähän tahtoa vai kaivaudummeko ammatillisiin poteroihimme? Kehittämisen tulee olla hallittua potilasturvallisuuden ja terveydenhuollon ammattilaisten oikeusturvan varmistamiseksi. Hallittu työnjako edellyttää eri ammattiryhmien työn tuntemusta ja tunnustamista, sekä johdon sitoutumista. Hallitulla ja mielekkäällä työnjaolla voimme vaikuttaa hoidon ja palvelun tuloksellisuuteen, asiakastyytyväisyyteen sekä henkilöstön työhyvinvointiin.

Lausuntokierros hallituksen esitykseen rajatun lääkkeenmääräämisoikeuden säädösmuutosehdotuksista keskeytettiin vain hetki sen jälkeen, kun se oli tullut laajalle lausuntokierrokselle lokakuussa. Tilanne on poikkeuksellinen. Ovatko rajatun lääkkeenmääräämisoikeuden omaavat sairaanhoitajat, joilla on tarvittava lisäkoulutus ja vastaavan lääkärin määräys, niin suuri uhka, että tällainen keino oli otettava käyttöön? Kenelle he ovat uhka? Eivät ainakaan potilaille, sillä rajatusta lääkkeenmääräämisestä saadut kansalliset ja kansainväliset kokemukset osoittavat, että sairaanhoitajien lääkkeenmäärääminen on turvallista ja laadukasta. Sairaanhoitajien lääkkeenmääräämisoikeuden käytännöt eivät poikkea merkittävästi lääkäreiden käytännöistä, myös hoitotulokset ovat olleet samoja tai parempia kuin lääkäreillä. Lisäkoulutuksen (45op.) käyneet sairaanhoitajat ovat suorittaneet samat farmakologian opinnot ja tentin kuin lääketieteen opiskelijat. Lisäksi heillä on koulutukseen hakeutuessaan jo vankka työkokemus.

Suuressa osassa OECD-maita on käynnissä reformeja, joiden myötä sairaanhoitajan roolia laajennetaan. Tavallisimmat syyt rajatun lääkkeenmääräämisoikeuden laajentamiselle maailmalla ovat olleet potilaiden hoitoon pääsyn parantaminen, potilasohjauksen merkityksen huomioiminen hoitoon sitoutumisessa sekä omahoidossa, kustannusvaikuttavuuden parantaminen ja lääkityksen turvaaminen erityisesti maaseudulla ja syrjäisillä alueilla. Toimintaa on perusteltu myös terveydenhuollon ammattilaisten osaamisen paremmalla hyödyntämisellä ja entistä joustavamman tiimityöskentelyn parantamisella. Sosiaali- ja terveydenhuollon työnjaon keskeisimpänä tavoitteena pitäisi olla väestön terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen ja parantamiseen vastaaminen.

Mikä tekee suomalaisesta terveydenhuollosta niin erityisen, ettei rajattua lääkkeenmääräämistä voitaisi laajentaa myös Suomessa? Osa kritiikistä on liittynyt koulutuksen korkeaan hintaan ja siitä saatuun kustannushyötyyn. Hinnasta huolimatta työnantajat ovat kuitenkin lähettäneet sairaanhoitajia koulutukseen, joten siitä saatava hyöty on organisaatioissa tunnistettu. Toimintamallin leviäminen edellyttääkin hyvää yhteistyötä terveyskeskusten ja yhteispäivystysten lääkäreiden kanssa. Toimintamallin leviäminen edellyttää myös rajatun lääkkeenmääräämisoikeuden omaavan sairaanhoitajan työnkuvan laajamittaista hyödyntämistä. Rajatun lääkkeenmääräämisoikeuden laajentamista vastustavat eivät ole nähneet toimintaa kuitenkaan tarkoituksenmukaisena perustellen sitä vähäisellä valmistuneiden määrällä (200 sairaanhoitajaa). Tämän hetkinen oikea luku Valviran rekisterissä on 308, keväällä 2018 valmistuneita tulee olemaan 399 sairaanhoitajaa. Vaikuttavuusarvioinneissa tulee käyttää oikeita faktoja, sillä nyt tehdyissä arvioinneissa on käytetty virheellisiä lukuja muun muassa palkka- ja työaikatiedoissa.

Väestön ikääntyessä ja pitkäaikaissairaiden lisääntyessä sairaanhoitajien rooli ja merkitys tulee kasvamaan. Sairaanhoitajilla on merkittävä rooli potilaan omahoitoon valmentamisessa. Pitkäaikaissairaan potilaan hoidossa tutulla sairaanhoitajalla ja säännöllisellä seurannalla voidaan saada hyviä tuloksia ja myös välttää turhia lähetteitä erikoissairaanhoitoon. Lääkkeitä määräävien sairaanhoitajien osaamista tulee hyödyntää myös tulevaisuuden digi-, etä- ja suoran valinnan palveluissa. Sekä Virtuaalisairaalan että ODA-hankkeen pohjalta voidaan todeta, että sairaanhoitajien rooli palvelujärjestelmässä kasvaa digitalisaation ja digitaalisten vastaanottojen myötä. Mahdollisuus hyödyntää lääkkeenmääräämisoikeutta etäpalveluissa laajentaisi sairaanhoitajan toimintamahdollisuuksia ja edelleen sujuvoittaisi potilaan hoitopolkua tietyissä tilanteissa.

Sote-uudistuksella haetaan kustannusten hillintää. Hallituksen esityksessä rajatun lääkkeenmääräämisoikeuden laajentamisesta puhutaan pienestä säädösten laajentamisesta, jolla saataisiin suuremmat hyödyt palvelujärjestelmässä. Jäämme odottamaan uutta lausuntokierrosta.

Minulla oli viime viikolla mahdollisuus tutustua Ruotsin sosiaali- ja terveydenhuoltoon yhdessä suomalaisten hallintoylihoitajien kanssa. Matkoilta on tapana tuoda tuliaisia. Tältä reissulta tuliaiseksi haluaisin tuoda meille Person Centred Care -mallin, joka nousi esiin sekä hoitohenkilökunnan että lääkäreiden puheissa. Ajattelumalli on nostettu keskiöön myös ruotsalaisessa hoitotyön lähijohtamiskoulutuksessa, johtamisessa keskitytään inhimillisen työn johtamiseen. Person Centred Care tarkoittaa ihmislähtöistä hoitoa, joka näkyy henkilökunnan ajattelutavassa ja toiminnassa. Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita käyttävä henkilö ja hänen perheensä ovat keskiössä, ihminen nähdään oman hoitonsa asiantuntijana ja tasavertaisena kumppanina. Hoidossa huomioidaan ihmisten tarpeet, arvot, perhetilanteet, sosiaaliset olosuhteet ja elämäntyyli. Malli on monille jo tuttu, mutta rohkenen väittää, ettei se kuitenkaan elä vahvana arjessamme.

Erityisen innostavaa oli myös kuulla Katri Mannisen esitelmä Karolinskassa toimivasta opiskelijavetoisesta infektio-osastosta. Osaston pedagoginen lähtökohta on potilaskeskeisyys, vertaisoppiminen ja ohjaajatiimin työskentely. Tällä osastolla opiskelijat ovat oppimisensa omistajia eivät kohteita. Opiskelijat, potilaat ja sairaanhoitajat viihtyvät tällä osastolla. Kutsumme Katrin tuleville Sairaanhoitajapäiville luennoimaan.

Kaikkialla asiat eivät olleet kuitenkaan yhtä hyvin kuin tuolla infektio-osastolla. Useissa puheenvuoroissa tuotiin esiin Ruotsia vaivaava sairaanhoitajapula. Pulasta johtuen potilaspaikkoja ja jopa kokonaisia osastoja on jouduttu sulkemaan. Sairaanhoitajat ovat vaihtaneet alaa turhauduttuaan työoloihin ja työmäärään. Hoitajien kato synnyttää helposti itseään ruokkivan kierteen. Kokeneiden hoitajien sijaan työvuoroissa saattaa olla vain vähäisen työkokemuksen omaava kollega, jolloin vastuu kasautuu ja se koetaan liian suureksi. Sairaanhoitajapulaa yritetään ratkaista muun muassa palkkauksella ja työaikoja muuttamalla.

Matkamme yksi tärkeimmistä aiheista oli tutustuminen Ruotsin valinnanvapauskokemuksiin. Tukholman alueella 60-69 % perusterveydenhuollosta on yksityisten tarjoamaa. Palvelut ovat pitkälti perhelääkärivetoisia palveluita, jossa lääkäri on palkannut tiimiinsä 1-2 sairaanhoitajaa. Toisin kuin Suomessa, uudistuksella ei ole tavoiteltu kustannusten hillintää, kulut ovatkin nousseet huimasti.

Matkan aikana meille esiteltiin juuri ilmestynyt raportti Vårdval 10 år – Vad vet ni om dess effekter, jossa kymmenen vuotisesta valinnanvapauskokemuksesta todetaan, että hoidon saatavuus on parantunut, jonot ovat lyhentyneet, terveydenhuollon toimijat ovat monipuolistuneet, valintamahdollisuudet ovat lisääntyneet ja asenteet terveydenhuollon toimijoiden keskuudessa ovat muuttuneet – potilaita halutaan tavata ja keskittyä siihen mikä on potilaan kannalta tärkeää.

Samanaikaisesti valinnanvapaudessa on kuitenkin yhä useita haasteita, kuten käyntimäärien kasvaminen odotettua enemmän. Kaikki käynnit ja toimenpiteet eivät aina välttämättä perustu potilaiden todellisiin tarpeisiin. Haasteena on myös palveluiden saatavuuden alueelliset erot. Itsenäisten yrittäjien myötä järjestelmällä on rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa tarjontaan ja palvelun tarjoajien maantieteelliseen sijoittautumiseen. Ongelmallisena nähdään myös ennalta määritelty hintataso. Kiinteisiin hintoihin ei kilpailu pure ja hintojen lasku muutoin on vaikeaa. Raportissa pohditaan, onko nykyinen hintataso joissakin tapauksissa liian korkea.

Raportissa esiteltiin myös lukuisia toimenpiteitä terveydenhuollon parantamiseksi. Esiin nousi muun muassa hoitomuotojen ja sopimusten tehokkaampi ja selkeämpi kategorisointi, vastuiden selkeyttäminen, kustannusvastuun lisääminen, seurannan tehostaminen ja hinnoittelumallien kehittäminen.

Suomessa valinnanvapauslainsäädäntö on tulossa uudelle lausuntokierrokselle. Toivottavaa on, että Ruotsin valinnanvapausmallin kokemuksia osataan hyödyntää ja meille luodaan aidosti moniammatillinen ja kustannustehokas malli valinnanvapauteen.

Helsingin Sanomat kirjoitti (21.8.2017) ministeriön esittävän sairaanhoitajien rajatun lääkkeenmääräämisoikeuden laajentamista, mutta Lääkäriliiton vastustavan tätä kehitystä. Vastustus tuntuu periaatteelliselta, sillä asiasta saadut kokemukset ja tutkimusnäyttö puhuvat toista. Kansalliset ja kansainväliset pitkän aikavälin tutkimukset osoittavat, että sairaanhoitajan rajattuun lääkemäärämäisoikeuteen ovat tyytyväisiä sairaanhoitajat itse, lääkärit ja ennen kaikkea terveydenhuollon asiakkaat. Sairaanhoitajien rajatun lääkkeenmääräämisoikeuden suurin hyöty on potilaiden nopeampi hoitoon pääsy, odottamisen vähentyminen sekä hoitosuhteiden muodostuminen entistä kokonaisvaltaisimmiksi. Nämä ovat myös vastaus sote-uudistuksessa asetettuihin tavoitteisiin.

Suomessa sairaanhoitajat, kätilöt ja terveydenhoitajat ovat saaneet määrätä lääkkeitä heinäkuusta 2012 alkaen. Kaikki lisäkoulutuksen läpäisseet ja oikeuden saaneet hoitajat työskentelevät kuntasektorilla. Koulutuksella on haluttu parantaa lääkäripulasta kärsivän julkisen terveydenhuollon palveluita. Sairaanhoitajien rajatulla lääkkeenmääräämisoikeudella on mahdollista saavuttaa merkittävää terveyshyötyä. Laskelmien mukaan perusterveydenhuollon hoitaja-vastaanottojen lisäämisellä nykyisestä 47 prosentista 55 prosenttiin voitaisiin säästää vuosittain 100 miljoonaa euroa.

STM:n rajatun lääkkeenmääräämislausuntoyhteenvedossa (STM114:00/2012) todetaan, että vastaajista 84 prosenttia kannatti ehdotusta kauppanimellä määräämisestä ja noin kolme neljäsosaa ehdotuksia mahdollisuudesta ottaa sairaanhoitajan lääkkeenmäärääminen käyttöön julkisessa erikoissairaanhoidossa ja julkisen sektorin ostopalveluissa. Vastaajista noin 70-90 prosenttia kannatti ehdotuksia lisätä uusia lääkkeitä sairaanhoitajan jatkettavissa oleviin lääkkeisiin.

Kansainvälisien tutkimuksien mukaan sairaanhoitajat ovat tarkkoja lääkkeitä määrätessään. Ne osoittavat, että sairaanhoitajien vastaanottoihin käytetään enemmän aikaa potilasta kohti verrattaessa lääkäreitä ja sairaanhoitajia. Sairaanhoitajilla on hyvät valmiudet kartoittaa kokonaistilannetta potilaan kanssa oikean hoitomuodon löytämiseen. Sairaanhoitajat myös käyttävät enemmän lääkkeettömiä hoitokeinoja. Tutkimusten mukaan sairaanhoitajien hoitamat potilaat ovat tyytyväisiä hoitoonsa ja hoito on laadukasta ja turvallista.

Jotta lääkkeenmääräämiskoulutus ministeriön ehdotuksen mukaan toivotulla tavalla laajenee, tulee ratkaista koulutuksen maksuun liittyvät kysymykset sekä maksaa koulutuksen käyneille työn vaatimusten mukaista palkkaa.

Sairaanhoitajaliitto nosti sairaanhoitajien äänen kuuluviin tunteita herättävässä ja mielipiteitä kirvoittavassa eutanasiakeskustelussa. Liiton eutanasiaan ja saattohoitoon liittyvään jäsenkyselyyn vastasi 2683 sairaanhoitajaa. Suuren osallistujamäärän perusteella kyselylle oli ilmeinen tarve. Moni vastaaja peräänkuuluttikin avointa keskustelua aiheesta.

Eutanasia on vaikea ja herkkä aihe eikä asiaan ole yhtä yksiselitteistä oikeaa vastausta. Hoitotyön ammattilaisina sairaanhoitajat kohtaavat työssään vakavasti sairaita ja kuolevia potilaita, joten inhimillisen kärsimyksen kohtaaminen ja siihen vastaaminen ovat työssä vahvasti läsnä. Tästä syystä sairaanhoitajien mielipiteellä on tässä keskustelussa suuri painoarvo.

Selvityksen mukaan reilu enemmistö eli 64% sairaanhoitajista sallisi eutanasian laillistamisen. Vastaajista 22% vastusti eutanasian laillistamista ja 14% ei ollut muodostanut selvää kantaa. Eutanasiaa perusteltiin parantumattomasti sairaan ja kuolevan potilaan kohtuuttomalla kärsimyksellä. Vastaajista 69% oikeuttaisi eutanasian parantumattomasti sairaille aikuisille, jotka kykenevät itse tekemään päätöksen. Suurin osa vastaajista (80%) ajatteli, että sairaanhoitajan tulee kuitenkin itse saada päättää avustaisiko lääkäriä eutanasian toteuttamisessa, mikäli eutanasia laillistettaisiin.

Sairaanhoitajat eivät halunneet rinnastaa eutanasiaa ja hyvää saattohoitoa. Vaikka enemmistö kannatti eutanasiaa, ei se poista tarvetta kehittää saattohoitoa. Lähes kaikki sairaanhoitajat (89%) kokivat, ettei saattohoitoa ole kehitetty riittävästi. Erityisen huolestuttavaa on vastauksista noussut huoli saattohoidon puutteellisuudesta ja laadun epätasaisuudesta eri puolilla maata. Lähes kaikissa vastauksissa nostettiin esiin kivunhoidon puutteellisuus, myös resurssien puute nähtiin ongelmana. Suurin osa sairaanhoitajista koki tarvitsevansa lisäkoulutusta saattohoidosta. Hyväkään lisäkoulutus ei takaa laadukasta saattohoitoa, ellei saattohoitosuositukset ja yhdessä sovitut toimintamallit ole käytössä. Sairaanhoitajaliiton selvitys osoitti, että tässä on vielä paljon petrattavaa.

Sairaanhoitajaliitto kysyi sairaanhoitajilta näkemystä sote-uudistuksesta, sen onnistumisen mahdollisuuksista ja toteuttamiseen liittyvistä haasteista. Saimme lyhyessä ajassa yli 1800 vastausta. Vastaajien mielipiteet maalaavat soten onnistumisesta varsin synkän kuvan. Vain viidennes uskoo uudistuksen onnistuvan vaikkakin yli puolet vastaajista pitää uudistusta tarpeellisena. Erityisesti soten alkuperäisten tavoitteiden onnistumista epäillään.

Sairaanhoitajat kokevat, että uudistusta runnotaan eteenpäin poliittisin intohimoin, eikä valmistelussa olla kuultu sote-ammattilaisia. Etenkin hoitohenkilöstön asiantuntemus on jätetty hyödyntämättä. Sairaanhoitajat toivovat poliittisilta päättäjiltä ja organisaatioiden johdolta avointa ja ajantasaista tiedottamista. Vastauksissa peräänkuulutettiin aikalisää ja uudistuksen vaiheistamista sekä vaikuttavuusarviointia. Sairaanhoitajat ovat suurena ammattiryhmänä avainroolissa sote-uudistuksen toteuttamisessa ja heidän tuntemansa epäluulon uudistusta kohtaan pitäisi olla päättäjille vahva viesti. Sote-uudistuksen läpivieminen edellyttää ammattilaisten kuulemista ja asiantuntemuksen hyödyntämistä.

Sairaanhoitajat kantavat huolta etenkin iäkkäistä, vammaisista ja mielenterveyspotilaista, jotka eivät kykene itse valitsemaan palveluita. Sairaanhoitajat tuovat esiin pelkonsa hoitoketjujen pirstaloitumisesta. He kysyvät kuka kantaa kokonaisvastuun potilaasta. Etenkin maaseudulla palveluiden pelätään karkaavan entistä kauemmas.

Enemmistö sairaanhoitajista uskoo yksityistämisen ja yhtiöittämisen vähentävän sosiaali- ja terveydenhuollon työpaikkoja. Huoli ei liene turha, sillä jo nyt on tiedossa, että Attendo on poistamassa ikäihmisten hoivapalveluista vastuusairaanhoitajien työtehtäviä ja siirtämässä nämä tehtävät kauas työyksiköstä, johdolle jolla ei välttämättä ole edes hoitotyön koulutusta. Tällaisella toiminnalla vaarannetaan potilasturvallisuus, henkilöstövoimavarojen oikea allokointi ja osaamisen kehittäminen. Ikäihmisten palveluissa tarvitaan jatkossakin korkeasti koulutettuja osaajia, erityisosaamista ja kokemusta.

2.12. ilmestyvä vuoden viimeinen Sairaanhoitaja-lehti käsittelee hoitotyön etiikkaa. Terveydenhuollon ammattilaisten epäasiallisen käyttäytymisen vuoksi etiikkaan liittyvää keskustelua on syksyn aikana käyty runsaasti lukuisilla foorumeilla. Otin kantaa henkilöstön epäasiallisesta käyttäytymisestä HS:n mielipidekirjoituksessa (16.9), sillä inhimillisen kohtelun ja kohtaamisen tulee aina olla hoitotyön toiminnan perusedellytys. Ei voida vedota kiireeseen. Potilaalle kohtaamisella on ainutlaatuinen merkitys, joten hoitotyön ammattilaisten tulee kiinnittää siihen erityistä huomiota.

Kun puhumme etiikasta, puhumme niistä arvoista, ihanteista ja periaatteista, jotka koskevat hyvää ja pahaa, oikeaa ja väärää. Käsityksemme ovat melko yleismaailmallisia, mutta niiden painotukset ja tulkinnat vaihtelevat kulttuurista toiseen. Tutkimusten mukaan työpaikkakulttuurilla on merkittävä vaikutus yksilöiden ja tiimien käyttäytymiseen ja työhyvinvointiin. Työpaikkakulttuuri kuvaa työyksikön toimintatapaa, jonka sekä henkilöstö kuin myös potilaat päivittäin kohtaavat. Työpaikkakulttuurilla on tärkeä merkitys potilaisiin ja hoitohenkilöstöön kohdentuvien välittömien vaikutusten vuoksi.

Organisaatiokulttuuritutkija Edgar Scheinin mukaan kulttuurilla on kolme tasoa. Ensimmäinen taso on näkyvä osa, jonka sekä työntekijät, mutta myös asiakkaat ja potilaat voivat helposti kuvata. Toinen taso muodostuu työyhteisön arvoista ja normeista. Niiden tuominen tietoisuuden tasolle vaatii työyhteisössä arvopohdintaa sekä arvojen ja normien määrittelyä. Tämä tarkoittaa, että työyksikössä määritellään mikä työyhteisössä on tärkeää ja arvostettavaa ja ennen kaikkea, miten arvot ja normit näkyvät toiminnassa. Kolmannella tasolla ovat pohjimmaiset perusoletukset, jotka ovat syvätason käsityksiä ja uskomuksia. Ne ovat syntyneet pitkän ajan kuluessa organisaatiossa työskentelevien henkilöiden toimintaperiaatteiden, näkemysten ja ammattikulttuurin välityksellä. Perusoletukset ovat muuttuneet itsestäänselvyyksiksi ja niiden alkuperää ja lähtökohtaa voi olla jopa mahdotonta paikantaa. Niitä on vaikeaa kuvailla ja erityisen vaikeaa muuttaa itsestäänselvyyden vuoksi.

Syksyn valitettavat esimerkit epäasiallisesta käyttäytymisestä nostavat esiin työpaikkakulttuurin pohtimisen tärkeyden. Millainen kulttuuri meillä on ja mitä meillä sallitaan?  Sallitaanko esimerkiksi se, että ollaan töykeitä potilaille? Sairaanhoitajien eettisissä ohjeissa todetaan, että sairaanhoitajat valvovat, etteivät oman ammattikunnan jäsenet tai muut potilaan hoitoon osallistuvat toimi potilasta kohtaan epäeettisesti. Mitä tehdä, jos terveydenhuollon työntekijällä on epäily tai havainto väärinkäytöksestä, miten se pitäisi tuoda esiin ja miten sen kanssa tulisi edetä? Mikä on toisaalta rakenteiden, hoitotyön johdon ja mitoituksen vaikutus siihen, että hoitohenkilöstöllä on mahdollisuus toteuttaa arvojensa mukaista hoitotyötä? Miten ehkäistään eettinen uupuminen, ettei kuilu ihanteiden ja todellisuuden välillä karkaa liian suureksi? Näihin kysymyksiin paneudutaan joulukuun Sairaanhoitaja-lehdessä.