Lausuntokierros hallituksen esitykseen rajatun lääkkeenmääräämisoikeuden säädösmuutosehdotuksista keskeytettiin vain hetki sen jälkeen, kun se oli tullut laajalle lausuntokierrokselle lokakuussa. Tilanne on poikkeuksellinen. Ovatko rajatun lääkkeenmääräämisoikeuden omaavat sairaanhoitajat, joilla on tarvittava lisäkoulutus ja vastaavan lääkärin määräys, niin suuri uhka, että tällainen keino oli otettava käyttöön? Kenelle he ovat uhka? Eivät ainakaan potilaille, sillä rajatusta lääkkeenmääräämisestä saadut kansalliset ja kansainväliset kokemukset osoittavat, että sairaanhoitajien lääkkeenmäärääminen on turvallista ja laadukasta. Sairaanhoitajien lääkkeenmääräämisoikeuden käytännöt eivät poikkea merkittävästi lääkäreiden käytännöistä, myös hoitotulokset ovat olleet samoja tai parempia kuin lääkäreillä. Lisäkoulutuksen (45op.) käyneet sairaanhoitajat ovat suorittaneet samat farmakologian opinnot ja tentin kuin lääketieteen opiskelijat. Lisäksi heillä on koulutukseen hakeutuessaan jo vankka työkokemus.

Suuressa osassa OECD-maita on käynnissä reformeja, joiden myötä sairaanhoitajan roolia laajennetaan. Tavallisimmat syyt rajatun lääkkeenmääräämisoikeuden laajentamiselle maailmalla ovat olleet potilaiden hoitoon pääsyn parantaminen, potilasohjauksen merkityksen huomioiminen hoitoon sitoutumisessa sekä omahoidossa, kustannusvaikuttavuuden parantaminen ja lääkityksen turvaaminen erityisesti maaseudulla ja syrjäisillä alueilla. Toimintaa on perusteltu myös terveydenhuollon ammattilaisten osaamisen paremmalla hyödyntämisellä ja entistä joustavamman tiimityöskentelyn parantamisella. Sosiaali- ja terveydenhuollon työnjaon keskeisimpänä tavoitteena pitäisi olla väestön terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen ja parantamiseen vastaaminen.

Mikä tekee suomalaisesta terveydenhuollosta niin erityisen, ettei rajattua lääkkeenmääräämistä voitaisi laajentaa myös Suomessa? Osa kritiikistä on liittynyt koulutuksen korkeaan hintaan ja siitä saatuun kustannushyötyyn. Hinnasta huolimatta työnantajat ovat kuitenkin lähettäneet sairaanhoitajia koulutukseen, joten siitä saatava hyöty on organisaatioissa tunnistettu. Toimintamallin leviäminen edellyttääkin hyvää yhteistyötä terveyskeskusten ja yhteispäivystysten lääkäreiden kanssa. Toimintamallin leviäminen edellyttää myös rajatun lääkkeenmääräämisoikeuden omaavan sairaanhoitajan työnkuvan laajamittaista hyödyntämistä. Rajatun lääkkeenmääräämisoikeuden laajentamista vastustavat eivät ole nähneet toimintaa kuitenkaan tarkoituksenmukaisena perustellen sitä vähäisellä valmistuneiden määrällä (200 sairaanhoitajaa). Tämän hetkinen oikea luku Valviran rekisterissä on 308, keväällä 2018 valmistuneita tulee olemaan 399 sairaanhoitajaa. Vaikuttavuusarvioinneissa tulee käyttää oikeita faktoja, sillä nyt tehdyissä arvioinneissa on käytetty virheellisiä lukuja muun muassa palkka- ja työaikatiedoissa.

Väestön ikääntyessä ja pitkäaikaissairaiden lisääntyessä sairaanhoitajien rooli ja merkitys tulee kasvamaan. Sairaanhoitajilla on merkittävä rooli potilaan omahoitoon valmentamisessa. Pitkäaikaissairaan potilaan hoidossa tutulla sairaanhoitajalla ja säännöllisellä seurannalla voidaan saada hyviä tuloksia ja myös välttää turhia lähetteitä erikoissairaanhoitoon. Lääkkeitä määräävien sairaanhoitajien osaamista tulee hyödyntää myös tulevaisuuden digi-, etä- ja suoran valinnan palveluissa. Sekä Virtuaalisairaalan että ODA-hankkeen pohjalta voidaan todeta, että sairaanhoitajien rooli palvelujärjestelmässä kasvaa digitalisaation ja digitaalisten vastaanottojen myötä. Mahdollisuus hyödyntää lääkkeenmääräämisoikeutta etäpalveluissa laajentaisi sairaanhoitajan toimintamahdollisuuksia ja edelleen sujuvoittaisi potilaan hoitopolkua tietyissä tilanteissa.

Sote-uudistuksella haetaan kustannusten hillintää. Hallituksen esityksessä rajatun lääkkeenmääräämisoikeuden laajentamisesta puhutaan pienestä säädösten laajentamisesta, jolla saataisiin suuremmat hyödyt palvelujärjestelmässä. Jäämme odottamaan uutta lausuntokierrosta.

Minulla oli viime viikolla mahdollisuus tutustua Ruotsin sosiaali- ja terveydenhuoltoon yhdessä suomalaisten hallintoylihoitajien kanssa. Matkoilta on tapana tuoda tuliaisia. Tältä reissulta tuliaiseksi haluaisin tuoda meille Person Centred Care -mallin, joka nousi esiin sekä hoitohenkilökunnan että lääkäreiden puheissa. Ajattelumalli on nostettu keskiöön myös ruotsalaisessa hoitotyön lähijohtamiskoulutuksessa, johtamisessa keskitytään inhimillisen työn johtamiseen. Person Centred Care tarkoittaa ihmislähtöistä hoitoa, joka näkyy henkilökunnan ajattelutavassa ja toiminnassa. Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita käyttävä henkilö ja hänen perheensä ovat keskiössä, ihminen nähdään oman hoitonsa asiantuntijana ja tasavertaisena kumppanina. Hoidossa huomioidaan ihmisten tarpeet, arvot, perhetilanteet, sosiaaliset olosuhteet ja elämäntyyli. Malli on monille jo tuttu, mutta rohkenen väittää, ettei se kuitenkaan elä vahvana arjessamme.

Erityisen innostavaa oli myös kuulla Katri Mannisen esitelmä Karolinskassa toimivasta opiskelijavetoisesta infektio-osastosta. Osaston pedagoginen lähtökohta on potilaskeskeisyys, vertaisoppiminen ja ohjaajatiimin työskentely. Tällä osastolla opiskelijat ovat oppimisensa omistajia eivät kohteita. Opiskelijat, potilaat ja sairaanhoitajat viihtyvät tällä osastolla. Kutsumme Katrin tuleville Sairaanhoitajapäiville luennoimaan.

Kaikkialla asiat eivät olleet kuitenkaan yhtä hyvin kuin tuolla infektio-osastolla. Useissa puheenvuoroissa tuotiin esiin Ruotsia vaivaava sairaanhoitajapula. Pulasta johtuen potilaspaikkoja ja jopa kokonaisia osastoja on jouduttu sulkemaan. Sairaanhoitajat ovat vaihtaneet alaa turhauduttuaan työoloihin ja työmäärään. Hoitajien kato synnyttää helposti itseään ruokkivan kierteen. Kokeneiden hoitajien sijaan työvuoroissa saattaa olla vain vähäisen työkokemuksen omaava kollega, jolloin vastuu kasautuu ja se koetaan liian suureksi. Sairaanhoitajapulaa yritetään ratkaista muun muassa palkkauksella ja työaikoja muuttamalla.

Matkamme yksi tärkeimmistä aiheista oli tutustuminen Ruotsin valinnanvapauskokemuksiin. Tukholman alueella 60-69 % perusterveydenhuollosta on yksityisten tarjoamaa. Palvelut ovat pitkälti perhelääkärivetoisia palveluita, jossa lääkäri on palkannut tiimiinsä 1-2 sairaanhoitajaa. Toisin kuin Suomessa, uudistuksella ei ole tavoiteltu kustannusten hillintää, kulut ovatkin nousseet huimasti.

Matkan aikana meille esiteltiin juuri ilmestynyt raportti Vårdval 10 år – Vad vet ni om dess effekter, jossa kymmenen vuotisesta valinnanvapauskokemuksesta todetaan, että hoidon saatavuus on parantunut, jonot ovat lyhentyneet, terveydenhuollon toimijat ovat monipuolistuneet, valintamahdollisuudet ovat lisääntyneet ja asenteet terveydenhuollon toimijoiden keskuudessa ovat muuttuneet – potilaita halutaan tavata ja keskittyä siihen mikä on potilaan kannalta tärkeää.

Samanaikaisesti valinnanvapaudessa on kuitenkin yhä useita haasteita, kuten käyntimäärien kasvaminen odotettua enemmän. Kaikki käynnit ja toimenpiteet eivät aina välttämättä perustu potilaiden todellisiin tarpeisiin. Haasteena on myös palveluiden saatavuuden alueelliset erot. Itsenäisten yrittäjien myötä järjestelmällä on rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa tarjontaan ja palvelun tarjoajien maantieteelliseen sijoittautumiseen. Ongelmallisena nähdään myös ennalta määritelty hintataso. Kiinteisiin hintoihin ei kilpailu pure ja hintojen lasku muutoin on vaikeaa. Raportissa pohditaan, onko nykyinen hintataso joissakin tapauksissa liian korkea.

Raportissa esiteltiin myös lukuisia toimenpiteitä terveydenhuollon parantamiseksi. Esiin nousi muun muassa hoitomuotojen ja sopimusten tehokkaampi ja selkeämpi kategorisointi, vastuiden selkeyttäminen, kustannusvastuun lisääminen, seurannan tehostaminen ja hinnoittelumallien kehittäminen.

Suomessa valinnanvapauslainsäädäntö on tulossa uudelle lausuntokierrokselle. Toivottavaa on, että Ruotsin valinnanvapausmallin kokemuksia osataan hyödyntää ja meille luodaan aidosti moniammatillinen ja kustannustehokas malli valinnanvapauteen.

Helsingin Sanomat kirjoitti (21.8.2017) ministeriön esittävän sairaanhoitajien rajatun lääkkeenmääräämisoikeuden laajentamista, mutta Lääkäriliiton vastustavan tätä kehitystä. Vastustus tuntuu periaatteelliselta, sillä asiasta saadut kokemukset ja tutkimusnäyttö puhuvat toista. Kansalliset ja kansainväliset pitkän aikavälin tutkimukset osoittavat, että sairaanhoitajan rajattuun lääkemäärämäisoikeuteen ovat tyytyväisiä sairaanhoitajat itse, lääkärit ja ennen kaikkea terveydenhuollon asiakkaat. Sairaanhoitajien rajatun lääkkeenmääräämisoikeuden suurin hyöty on potilaiden nopeampi hoitoon pääsy, odottamisen vähentyminen sekä hoitosuhteiden muodostuminen entistä kokonaisvaltaisimmiksi. Nämä ovat myös vastaus sote-uudistuksessa asetettuihin tavoitteisiin.

Suomessa sairaanhoitajat, kätilöt ja terveydenhoitajat ovat saaneet määrätä lääkkeitä heinäkuusta 2012 alkaen. Kaikki lisäkoulutuksen läpäisseet ja oikeuden saaneet hoitajat työskentelevät kuntasektorilla. Koulutuksella on haluttu parantaa lääkäripulasta kärsivän julkisen terveydenhuollon palveluita. Sairaanhoitajien rajatulla lääkkeenmääräämisoikeudella on mahdollista saavuttaa merkittävää terveyshyötyä. Laskelmien mukaan perusterveydenhuollon hoitaja-vastaanottojen lisäämisellä nykyisestä 47 prosentista 55 prosenttiin voitaisiin säästää vuosittain 100 miljoonaa euroa.

STM:n rajatun lääkkeenmääräämislausuntoyhteenvedossa (STM114:00/2012) todetaan, että vastaajista 84 prosenttia kannatti ehdotusta kauppanimellä määräämisestä ja noin kolme neljäsosaa ehdotuksia mahdollisuudesta ottaa sairaanhoitajan lääkkeenmäärääminen käyttöön julkisessa erikoissairaanhoidossa ja julkisen sektorin ostopalveluissa. Vastaajista noin 70-90 prosenttia kannatti ehdotuksia lisätä uusia lääkkeitä sairaanhoitajan jatkettavissa oleviin lääkkeisiin.

Kansainvälisien tutkimuksien mukaan sairaanhoitajat ovat tarkkoja lääkkeitä määrätessään. Ne osoittavat, että sairaanhoitajien vastaanottoihin käytetään enemmän aikaa potilasta kohti verrattaessa lääkäreitä ja sairaanhoitajia. Sairaanhoitajilla on hyvät valmiudet kartoittaa kokonaistilannetta potilaan kanssa oikean hoitomuodon löytämiseen. Sairaanhoitajat myös käyttävät enemmän lääkkeettömiä hoitokeinoja. Tutkimusten mukaan sairaanhoitajien hoitamat potilaat ovat tyytyväisiä hoitoonsa ja hoito on laadukasta ja turvallista.

Jotta lääkkeenmääräämiskoulutus ministeriön ehdotuksen mukaan toivotulla tavalla laajenee, tulee ratkaista koulutuksen maksuun liittyvät kysymykset sekä maksaa koulutuksen käyneille työn vaatimusten mukaista palkkaa.

Sairaanhoitajaliitto nosti sairaanhoitajien äänen kuuluviin tunteita herättävässä ja mielipiteitä kirvoittavassa eutanasiakeskustelussa. Liiton eutanasiaan ja saattohoitoon liittyvään jäsenkyselyyn vastasi 2683 sairaanhoitajaa. Suuren osallistujamäärän perusteella kyselylle oli ilmeinen tarve. Moni vastaaja peräänkuuluttikin avointa keskustelua aiheesta.

Eutanasia on vaikea ja herkkä aihe eikä asiaan ole yhtä yksiselitteistä oikeaa vastausta. Hoitotyön ammattilaisina sairaanhoitajat kohtaavat työssään vakavasti sairaita ja kuolevia potilaita, joten inhimillisen kärsimyksen kohtaaminen ja siihen vastaaminen ovat työssä vahvasti läsnä. Tästä syystä sairaanhoitajien mielipiteellä on tässä keskustelussa suuri painoarvo.

Selvityksen mukaan reilu enemmistö eli 64% sairaanhoitajista sallisi eutanasian laillistamisen. Vastaajista 22% vastusti eutanasian laillistamista ja 14% ei ollut muodostanut selvää kantaa. Eutanasiaa perusteltiin parantumattomasti sairaan ja kuolevan potilaan kohtuuttomalla kärsimyksellä. Vastaajista 69% oikeuttaisi eutanasian parantumattomasti sairaille aikuisille, jotka kykenevät itse tekemään päätöksen. Suurin osa vastaajista (80%) ajatteli, että sairaanhoitajan tulee kuitenkin itse saada päättää avustaisiko lääkäriä eutanasian toteuttamisessa, mikäli eutanasia laillistettaisiin.

Sairaanhoitajat eivät halunneet rinnastaa eutanasiaa ja hyvää saattohoitoa. Vaikka enemmistö kannatti eutanasiaa, ei se poista tarvetta kehittää saattohoitoa. Lähes kaikki sairaanhoitajat (89%) kokivat, ettei saattohoitoa ole kehitetty riittävästi. Erityisen huolestuttavaa on vastauksista noussut huoli saattohoidon puutteellisuudesta ja laadun epätasaisuudesta eri puolilla maata. Lähes kaikissa vastauksissa nostettiin esiin kivunhoidon puutteellisuus, myös resurssien puute nähtiin ongelmana. Suurin osa sairaanhoitajista koki tarvitsevansa lisäkoulutusta saattohoidosta. Hyväkään lisäkoulutus ei takaa laadukasta saattohoitoa, ellei saattohoitosuositukset ja yhdessä sovitut toimintamallit ole käytössä. Sairaanhoitajaliiton selvitys osoitti, että tässä on vielä paljon petrattavaa.

Sairaanhoitajaliitto kysyi sairaanhoitajilta näkemystä sote-uudistuksesta, sen onnistumisen mahdollisuuksista ja toteuttamiseen liittyvistä haasteista. Saimme lyhyessä ajassa yli 1800 vastausta. Vastaajien mielipiteet maalaavat soten onnistumisesta varsin synkän kuvan. Vain viidennes uskoo uudistuksen onnistuvan vaikkakin yli puolet vastaajista pitää uudistusta tarpeellisena. Erityisesti soten alkuperäisten tavoitteiden onnistumista epäillään.

Sairaanhoitajat kokevat, että uudistusta runnotaan eteenpäin poliittisin intohimoin, eikä valmistelussa olla kuultu sote-ammattilaisia. Etenkin hoitohenkilöstön asiantuntemus on jätetty hyödyntämättä. Sairaanhoitajat toivovat poliittisilta päättäjiltä ja organisaatioiden johdolta avointa ja ajantasaista tiedottamista. Vastauksissa peräänkuulutettiin aikalisää ja uudistuksen vaiheistamista sekä vaikuttavuusarviointia. Sairaanhoitajat ovat suurena ammattiryhmänä avainroolissa sote-uudistuksen toteuttamisessa ja heidän tuntemansa epäluulon uudistusta kohtaan pitäisi olla päättäjille vahva viesti. Sote-uudistuksen läpivieminen edellyttää ammattilaisten kuulemista ja asiantuntemuksen hyödyntämistä.

Sairaanhoitajat kantavat huolta etenkin iäkkäistä, vammaisista ja mielenterveyspotilaista, jotka eivät kykene itse valitsemaan palveluita. Sairaanhoitajat tuovat esiin pelkonsa hoitoketjujen pirstaloitumisesta. He kysyvät kuka kantaa kokonaisvastuun potilaasta. Etenkin maaseudulla palveluiden pelätään karkaavan entistä kauemmas.

Enemmistö sairaanhoitajista uskoo yksityistämisen ja yhtiöittämisen vähentävän sosiaali- ja terveydenhuollon työpaikkoja. Huoli ei liene turha, sillä jo nyt on tiedossa, että Attendo on poistamassa ikäihmisten hoivapalveluista vastuusairaanhoitajien työtehtäviä ja siirtämässä nämä tehtävät kauas työyksiköstä, johdolle jolla ei välttämättä ole edes hoitotyön koulutusta. Tällaisella toiminnalla vaarannetaan potilasturvallisuus, henkilöstövoimavarojen oikea allokointi ja osaamisen kehittäminen. Ikäihmisten palveluissa tarvitaan jatkossakin korkeasti koulutettuja osaajia, erityisosaamista ja kokemusta.

2.12. ilmestyvä vuoden viimeinen Sairaanhoitaja-lehti käsittelee hoitotyön etiikkaa. Terveydenhuollon ammattilaisten epäasiallisen käyttäytymisen vuoksi etiikkaan liittyvää keskustelua on syksyn aikana käyty runsaasti lukuisilla foorumeilla. Otin kantaa henkilöstön epäasiallisesta käyttäytymisestä HS:n mielipidekirjoituksessa (16.9), sillä inhimillisen kohtelun ja kohtaamisen tulee aina olla hoitotyön toiminnan perusedellytys. Ei voida vedota kiireeseen. Potilaalle kohtaamisella on ainutlaatuinen merkitys, joten hoitotyön ammattilaisten tulee kiinnittää siihen erityistä huomiota.

Kun puhumme etiikasta, puhumme niistä arvoista, ihanteista ja periaatteista, jotka koskevat hyvää ja pahaa, oikeaa ja väärää. Käsityksemme ovat melko yleismaailmallisia, mutta niiden painotukset ja tulkinnat vaihtelevat kulttuurista toiseen. Tutkimusten mukaan työpaikkakulttuurilla on merkittävä vaikutus yksilöiden ja tiimien käyttäytymiseen ja työhyvinvointiin. Työpaikkakulttuuri kuvaa työyksikön toimintatapaa, jonka sekä henkilöstö kuin myös potilaat päivittäin kohtaavat. Työpaikkakulttuurilla on tärkeä merkitys potilaisiin ja hoitohenkilöstöön kohdentuvien välittömien vaikutusten vuoksi.

Organisaatiokulttuuritutkija Edgar Scheinin mukaan kulttuurilla on kolme tasoa. Ensimmäinen taso on näkyvä osa, jonka sekä työntekijät, mutta myös asiakkaat ja potilaat voivat helposti kuvata. Toinen taso muodostuu työyhteisön arvoista ja normeista. Niiden tuominen tietoisuuden tasolle vaatii työyhteisössä arvopohdintaa sekä arvojen ja normien määrittelyä. Tämä tarkoittaa, että työyksikössä määritellään mikä työyhteisössä on tärkeää ja arvostettavaa ja ennen kaikkea, miten arvot ja normit näkyvät toiminnassa. Kolmannella tasolla ovat pohjimmaiset perusoletukset, jotka ovat syvätason käsityksiä ja uskomuksia. Ne ovat syntyneet pitkän ajan kuluessa organisaatiossa työskentelevien henkilöiden toimintaperiaatteiden, näkemysten ja ammattikulttuurin välityksellä. Perusoletukset ovat muuttuneet itsestäänselvyyksiksi ja niiden alkuperää ja lähtökohtaa voi olla jopa mahdotonta paikantaa. Niitä on vaikeaa kuvailla ja erityisen vaikeaa muuttaa itsestäänselvyyden vuoksi.

Syksyn valitettavat esimerkit epäasiallisesta käyttäytymisestä nostavat esiin työpaikkakulttuurin pohtimisen tärkeyden. Millainen kulttuuri meillä on ja mitä meillä sallitaan?  Sallitaanko esimerkiksi se, että ollaan töykeitä potilaille? Sairaanhoitajien eettisissä ohjeissa todetaan, että sairaanhoitajat valvovat, etteivät oman ammattikunnan jäsenet tai muut potilaan hoitoon osallistuvat toimi potilasta kohtaan epäeettisesti. Mitä tehdä, jos terveydenhuollon työntekijällä on epäily tai havainto väärinkäytöksestä, miten se pitäisi tuoda esiin ja miten sen kanssa tulisi edetä? Mikä on toisaalta rakenteiden, hoitotyön johdon ja mitoituksen vaikutus siihen, että hoitohenkilöstöllä on mahdollisuus toteuttaa arvojensa mukaista hoitotyötä? Miten ehkäistään eettinen uupuminen, ettei kuilu ihanteiden ja todellisuuden välillä karkaa liian suureksi? Näihin kysymyksiin paneudutaan joulukuun Sairaanhoitaja-lehdessä.

Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan talousarvioesityksekseen kirjattu vanhuspalvelujen henkilöstömitoituksen tarkistus on herättänyt viime viikkoina runsasta keskustelua. Mitoituksen laskun taustalla on säästöjen hakeminen. On esitetty, että tehostetussa palveluasumisessa ja vanhainkodeissa henkilöstön vähimmäismäärä olisi jatkossa 0,40 hoitotyöntekijää/asiakas.

Lähtökohtaisesti tehostettu hoito on tarpeenmukaista vasta, kun hoidon tarve on suurta ja kotiin vietävien palveluiden turvin ei enää pärjätä. Ehdotettu mitoitus tarkoittaisi väistämättä laatuvaatimusten laskemista. Toteutunut vähimmäismitoitustaso 0,50 on jo nyt niin matalalla tasolla, että ennakoimattomat muutokset heikentävät hoidon laatua ja asukasturvallisuutta.

Mitoituksen tulee perustua aina asiakkaan palvelutarpeeseen ja henkilöstön osaamiseen.  On tärkeää, että mitoitusta tarkastellaan suhteessa asukkaiden hoitoisuuteen. Mitoitukseen tarvitaan joustavuutta, sillä samakin asukas tarvitsee erilaista hoitoa/hoivaa eri aikoina. Hoitoisuudella tulee vaikuttaa myös henkilökunnan koulutusvaatimuksiin eli mitä hoidollisempaa sitä enemmän vaaditaan koulutetumpia terveydenhuollon ammattilaisia. Ikäihmisten tehostetussa palveluasumisessa ja vanhainkodeissa tarvitaan korkeasti koulutettuja osaajia, erityisosaamista ja kokemusta. Ikääntyneiden palveluissa on tärkeää, että henkilöstö osaa arvioida hoidon tarvetta ja kiireellisyyttä, antaa palveluohjausta yksilöllisen toimintakyvyn tukemisessa ja arjessa pärjäämisessä.

Kansainvälinen ja kansallinen näyttö on osoittanut sairaanhoitajien suuremman osuuden hoitohenkilöstöstä olevan yhteydessä vähäisempiin infektioihin ja kaatumisiin, vähäisempiin lääkitysvirheisiin ja parempaan asiakastyytyväisyyteen. Esimerkkinä muun muassa kaatumisriskin tunnistaminen ja kaatumisen ennaltaehkäisy, vajaaravitsemuksen tunnistaminen (NRS ja MNA- ravitsemusseulan systemaattiseen käyttö), systemaattinen kivun arviointi ja hoito, painehaavariskin tunnistaminen ja haavahoidon (painehaavariskin arvioiminen Braden-riskimittarilla) ja infektioiden ehkäisy kansallisen käsihygieniatoimintamallin avulla. Koulutetun hoitohenkilöstön lisääminen ei ole lisännyt kustannuksia vaan on päinvastoin tuonut kustannussäästöjä.

Nyt haettavat säästöt tulee etsiä muualta kuin henkilöstömitoituksen heikennyksistä iäkkäiden palveluissa. Säästöjä pitäisi etsiä rakenteellisilla uudistuksilla kuten laitoshoidon vähentämisellä sekä toimintatapojen uudistamisella ja joustavoittamisella.  Omassa väitöskirjassani (Workplace Culture in Primary Health Care – The connection to nursing-sensitive outcomes) tutkin työpaikkakulttuurin yhteyttä hoitotyön tuloksiin perusterveydenhuollon akuuttivuodeosastoilla. Tulokset osoittivat, että työpaikkakulttuuri on merkittävä niin potilaiden, hoitohenkilökunnan kuin organisaation näkökulmasta. Positiivisella työpaikkakulttuurilla on merkitystä, kun sosiaali- ja terveydenhuollossa pyritään kustannusten hallintaan.

Henkilöstömitoitus toimii myös tietynlaisena palvelulupauksena työntekijöille, jotta he tietävät minkälaisella miehityksellä yksikössä toimitaan.

– Näytöt ratkaisevat!

Vuoden 2017 Sairaanhoitajapäiviä vietetään teemalla Hyvästä parhaaksi – näytöt ratkaisevat! Teeman tarkoitus on kannustaa sote-uudistuksen tavoitteiden mukaisesti sosiaali- ja terveydenhuoltoa kehittämään ja toteuttamaan asiakaskeskeisiä, kustannustehokkaita ja vaikuttavia palveluita.

Sote-uudistukseen liittyvä asiakkaan valinnanvapauden lainvalmistelu on vielä kesken, mutta voimaan tullessaan valinnanvapauslaki tulee ehdotuksen mukaan lisäämään asiakkaiden ja potilaiden mahdollisuutta valita hoitopaikka perustasolla ja soveltuvin osin erikoistason sosiaali- ja terveyspalveluissa, joten näytöt ratkaisevat – palveluiden laadusta tulee kilpailuvaltti. Sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioiden tuleekin toimia entistä avoimemmin kertoessaan hoitotuloksista. Asiakkaat ja potilaat arvioivat organisaatioita niin palvelukokemuksen kuin haittatapahtumien ja komplikaatioidenkin valossa. Sairaanhoitajilla on eettinen velvollisuus puuttua havaittuihin epäkohtiin. Ammattietiikkamme velvoittaa meitä toimimaan potilaan ja väestön parhaaksi. Sairaanhoitajien eettisten ohjeiden mukaan sairaanhoitajakunta huolehtii, että ammattikunnan jäsenet hoitavat arvokkaasti yhteiskunnallisen tehtävänsä.

Sairaanhoitajapäivien teema on kohdistettu myös terveydenhuollon organisaatioille. Teeman mukaisesti myös työnantajia kannustetaan huolehtimaan henkilöstöstä, jotta henkilöstöllä on mahdollisuus tehdä työnsä mahdollisimman hyvin. Hyvämaineiset työpaikat houkuttelevat hoitohenkilöstöä – joten jälleen kerran näytöt ratkaisevat.

Sairaanhoitajapäivillä, hoitotyön suurimmassa tapahtumassa, alan ammattilaisilla on mahdollisuus jakaa hyviä käytäntöjä sekä uusimpia kehittämistöitä ja alan tutkimuksia. Sisältöehdotuksia otetaan vastaan verkkosivuilta löytyvällä lomakkeella. Sairaanhoitajapäivillä on mahdollisuus kuulla myös alan ulkopuolisia huippuasiantuntijoita. Vuoden 2017 Sairaanhoitajapäivillä keynote-luennot ja näyttelyalueelta löytyvät Tietotorin ja Kollegakahvilan tarjonta ovat kävijöillä ilmaisia.

Sairaanhoitajapäivillä palkitaan myös alan kehittäjiä. Jaossa on 5000 euron Ihmisen parhaaksi palkinto, joka voidaan myöntää sellaiselle henkilölle tai taholle, joka on edistänyt hoitotyötä ja väestön hyvinvointia ja terveyttä. Palkinto voidaan myöntää myös hoitotyön innovaatioita ja sairaanhoitajan työtä ja työoloja edistäneille henkilöille tai taholle.

Sairaanhoitajapäivät on myös Facebookissa, sinne päivitetään tapahtumaan liittyvät tuoreimmat uutiset. Nähdään Sairaanhoitajapäivillä 23.-24.3.2017 Helsingin Messukeskuksessa!