Lisää yhdenvertaisuutta, koulutusta ja resursseja saattohoitoon, tätä vaatii Sairaanhoitajaliitto yhdessä viiden muun Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattijärjestön kanssa. Laadukas saattohoito on oikeus, joka kuuluu meille kaikille. Tavoitteena on herättää kansalaiset, päättäjät ja alan ammattilaiset vaatimaan parempaa saattohoitoa – meille kaikille. Järjestöjen saattohoitokampanjaan on mahdollisuus osallistua #saattohoitopakkaus-tunnisteella.

Sairaanhoitajaliiton kysely vuonna 2017 osoitti, että sairaanhoitajat kokivat saattohoidon toteutuvan heikosti. Lähes kaikki sairaanhoitajat (89%) kokivat, ettei saattohoitoa ole kehitetty riittävästi. Erityisen huolestuttavaa oli vastauksista noussut huoli saattohoidon puutteellisuudesta ja laadun epätasaisuudesta eri puolilla maata. Vastaajat kertoivat, että saattohoitoa koskevat ohjeistukset eivät ole työyksiköissä käytössä, vaikeasti sairaan potilaan hoidon linjauksia ja saattohoitopäätöksiä tehdään liian vähän tai liian myöhään ja suunnitelmat olivat puutteellisia, jolloin potilas päättyi turhaan päivystykseen. Lähes kaikissa vastauksissa nostettiin esiin kivunhoidon puutteellisuus, myös resurssien puute nähtiin ongelmana. Suurin osa sairaanhoitajista koki tarvitsevansa lisäkoulutusta saattohoidosta. Hyväkään lisäkoulutus ei takaa laadukasta saattohoitoa, ellei saattohoitosuositukset ja yhdessä sovitut toimintamallit ole organisaatioissa käytössä.

Hoitotyön ammattilaisina sairaanhoitajat kohtaavat työssään vakavasti sairaita ja kuolevia potilaita, joten inhimillisen kärsimyksen kohtaaminen ja siihen vastaaminen ovat työssä vahvasti läsnä. Sairaanhoitajaliitto pitää tärkeänä kuolevien potilaiden hoitamisessa ammattilaisen asenteen merkitystä. Kuolevan ihmisen persoonan kohtaamisessa on tärkeää pyrkimys kokonaishyvään ja kumppanuuteen. Ammattilaisen tehtävä ei ole opettaa kuolevaa kuolemaan oikein. Sen sijaan ammattilaisia tulisi rohkaista kohtaamaan kuoleva tunteineen samanvertaisena, ymmärtäen että kuolema on tapahtuma, jota ei voi paeta ja ettei sillä ole myöskään kuolevalle ymmärrettävää tarkoitusta.

Parantumattomasti sairaan tai henkeä uhkaavaa sairautta sairastavan ihmisen ja hänen läheisensä aktiivinen, kokonaisvaltainen ja moniammatillinen kohtaaminen ja hoitaminen edellyttävät osaamista. STM:n käynnistämällä EduPal -hankkeella, jossa myös Sairaanhoitajaliitto on mukana, on lähdetty laatimaan osaamiskriteereitä palliatiiviseen hoitoon perustasolta vaativaan erityistasoon saakka. Jatkossa on varmistettava, että ammattilaisilla on mahdollisuus päästä koulutukseen.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.