Kansalaisille suunnatuissa ammattien arvostuskyselyissä sairaanhoitajat nousevat ammattien kärkipäähän. Eikä mikään ihme, sillä sairaanhoitajat ovat korkeasti koulutettuja hoitotyön ammattilaisia, joiden apua meistä jokainen jossain vaiheessa elämäänsä tarvitsee. Sairaanhoitajia muistetaan myös poliittisissa puheissa, mutta palkanmaksuun asti arvostus ei ikävä kyllä konkretisoidu.

Sairaanhoitajien koulutus tapahtuu ammattikorkeakouluissa, kestää kolme ja puoli vuotta ja on laajuudeltaan 210 opintopistettä. Suomessa myös kätilöt, terveydenhoitajat ja ammattikorkeakoulun käyneet ensihoitajat saavat sairaanhoitajan pätevyyden. Työ on itsenäistä ja vastuullista perustuen omaan tieteenalaansa. Työssään sairaanhoitajat edistävät ja ylläpitävät terveyttä, ehkäisevät ja hoitavat sairauksia sekä lievittävät kärsimystä.

Sairaanhoitajat ovat noin 80 000 työllisen määrällä suuri sosiaali- ja terveydenhuollon ammattiryhmä. Suurena ammattiryhmänä sairaanhoitajien työpanoksella ja osaamistasolla on merkittävä vaikutus väestön hyvinvointiin, kansanterveysongelmien ehkäisyyn, palveluiden saatavuuteen, hoitoon pääsyyn, hoidon laatuun ja toiminnan sujuvuuteen. Sairaanhoitajat ovat avainasemassa myös palveluohjauksen toteuttamisessa ja asiakaslähtöisen palvelukokonaisuuden yhteensovittamisessa palveluiden rajapinnoissa. Koulutettu ja motivoitunut sairaanhoitaja on voimavara, jonka työpanosta optimaalisesti hyödyntämällä parannetaan koko palvelujärjestelmän kustannustehokkuutta.

Toistaiseksi ala on vetovoimainen, mutta yhä useampi sairaanhoitaja on ilmoittanut harkitsevansa alan vaihtoa huonojen työolojen ja huonon palkkauksen vuoksi. Sairaanhoitajien henkilöstövaje on kasvanut viime vuosina ja hoitajapulan ennustetaan kasvavan tulevaisuudessa. Harmittavan usein sairaanhoitajien työn merkitys huomataan vasta kun on jo liian myöhäistä. Näin on käynyt muun muassa Ruotsissa, jossa sairaanhoitajista on jo huutava pula.

Nyt käytävissä palkkaneuvotteluissa tehdään arvovalintoja. Juhlapuheita on pidetty jo aivan tarpeeksi, nyt on aika maksaa ammattitaidolle ja vastuulliselle työlle niiden ansaitsema korvaus.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *